Facebook Twitter Email Pinterest

Norjalainen Veiby voitti Tahkon SM-rallin

12.03.2016 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu Tahkolla päättyi norjalaisen Ole Christian Veibyn valloitukseen. 19-vuotias Veiby johti rallia melkein koko ajan, vain erikoiskokeiden neljä ja viisi jälkeen Saarijärven UA:n Jarkko Nikara kävi kilpailun johdossa. Nikara joutui harmittavasti erikoiskokeella kuusi keskeyttämään tekniseen vikaan. Keskeytys tapahtui Rovaniemen ja Mikkelin tapaan rallin johtopaikalta.

SM1-luokan pisteissä johtopaikkaa pitävä Juha Salo teki ajovirheen lauantaipäivän aluksi ja menetti useamman minuutin, mikä tarkoitti sitä, että Salo jäi kymmenen kärjen ulkopuolelle. Salo lähtee kesällä siis kuitenkin luokkansa pistejohtajana seuraavaan SM-ralliin.

Paremmin junioreiden rallin MM-sarjasta tuttu, Tahkon SM-rallin voittanut norjalainen Veiby oli yhtä hymyä Tahko-Rallin maalissa.

- Aivan fantastinen ralli! Kilpailu alkoi meidän osalta hyvin ja sain tuntuman heti kohdalleen. Erikoiskoe viisi - joka oli peräti melkein 33 kilometriä pitkä – aiheutti kuitenkin yllättävän paljon haasteita. Meillä oli Nikaran kanssa hyvä taistelu menossa ja olen pahoillani siitä, että hänen kohtalonsa oli jälleen keskeyttää. Pari viikkoa sitten Mikkelissä kilpailun voitto jäi vain 2,3 sekunnin päähän ja nyt se sitten tuli, joten tuntuu aivan mahtavalta, Veiby hehkutti kilpailun maalissa.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden kolmannella osakilpailulla, Enset Oy SM-rallilla, Sastamala-Huittisissa 11.6.2016.

Epäviralliset tulokset, Ralli SM -osakilpailu 3/6, Tahko-Ralli, Tahko

SM1-luokka
1. Ole Christian Veiby 59.10,7
2. Ari Vihavainen + 50,1
3. Mikko Eskelinen + 1.44,7
4. Joonas Soilu + 2.10,8
5. Ville Ruokanen + 2.18,5

SM2-luokka
1. Teemu Asunmaan 59.44,0
2. Ville Hautamäki + 1.45,2
3. Tuomas Skantz + 2.50,9
4. Takamoto Katsuta + 2.59,5
5. Tuomo Hassinen + 3.14,8

SM3-luokka
1. Jukka Korhonen 1.02.23,3
2. Taisko Lario + 1.16,0
3. Anssi Rytkönen + 1.22,9
4. Tommi Hatakka + 2.34,3
5. Niko Mäkinen + 2.48,8

SM4-luokka
1. Jesse Turunen 1.03.25,8
2. Joonas Lindroos + 14,8
3. Janne Seluska + 2.31,7
4. Jaro Kinnunen + 3.25,4
5. Kimmo Linden + 3.51,1

Epäviralliset SM-pisteet 3/6 osakilpailun jälkeen:

SM1-luokka
1. Juha Salo 66,5
2. Mikko Eskelinen 49,5
3. Ole Christian Veiby 43,0

SM2-luokka
1. Teemu Asunmaa 87,5
2. Juha Koljonen 55,0
3. Ville Hautamäki 43,5

SM3-luokka
1. Anssi Rytkönen 67,5
2. Jukka Korhonen 43,0
3. Pyry Ovaska 40,0

SM4-luokka
1. Jesse Turunen 62,5
2. Joonas Lindroos 43,0
3. Esa Ruotsalainen 40,5

Tiimimestaruus
1. Hannu's Rally Team 158
2. DYNAMO 78,5
3. Printsport 71,5

Epäviralliset SM-pistetilanteet löydät kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa