Facebook Twitter Email Pinterest

Kasi lähestyy kärkeä - neljäs Turun SM-rallissa

22.08.2016 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu päästeltiin Turun ympäristön äkkiväärillä teillä. Kaksipäiväisen rallin ensimmäiset kolme erikoiskoetta rykäistiin iltapaloiksi perjantaina. Rallin ratkaisut haettiin lauantain kuudella pätkällä.

Laihian Jukka Kasi ja kartturin pestin hoitava Henri Ania päästelivät Ford Fiesta S2000 -autolla Turun teillä parhaan rallinsa SM1 -luokassa. Neljänneksi sijoittuneet Kasi ja Ania jäivät vain 5,9 sekuntia pronssipaikasta. Voittoon kirinyt Joonas Soilukaan ei ollut kuin 17,8 sekunnin päässä.

Rallin avauspäivän kolmannella erikoiskokeella Kasi kepitti luokkansa kolmanneksi parhaan ajan, vaikka matkalle sattui yhden risteyksen läpiajo. Pätkän pohjiin yltänyt Juha Salo oli vain 2,6 sekuntia Kasia nopeampi.

- Perjantaina lähelle kärkeä osuneet pätkäsijoitukset antoivat hyvän pohjan lauantain kuudelle erikoiskokeelle. Fiilinki oli hieno kun sai todeta, että nyt olimme päässeet kahinoihin mukaan. Paria pientä virhettä lukuun ottamatta, emme missään kohdissa kuitenkaan olleet ajaneet riskirajoilla, tiivisti Kasi rallin avauspäivän tunnelmat.

Lauantain lenkillä Kasi nosti kierroksia ja tempaisi parhaimmillaan kahdet erikoiskokeiden toiseksi nopeimmat ajat. Kuudennen pätkän kakkostila oli vain 0,9 sekunnin päässä rallin voittoon ajaneen Joonas Soilun pohja-ajasta. Ennen viimeistä kiirustaivalta Kasi oli luokan viidentenä. Viimeisen pätkän kakkostila nosti laihialaisen rallin neljänneksi.

- En ole ikinä ajanut näin kovaa. Sain nyt ulosmitattua kaiken sen opin, mitä ajoimme sisään Jyväskylän MM-rallissa. Uskoin niihin ajolinjoihin joita huippukuljettajat olivat Jyväskylässä tiehen piirtäneet. Jarrutuspaikkojen myöhemmäksi jättäminen näkyy myös tuloksessa. Jyväskylän oppien soveltaminen Turun ralliin onnistui hienosti.

- Lauantain lenkillä kulki hienosti. Neljäs sija kokeneiden kuljettajien joukossa oli enemmän kuin mitä lähdin Turusta hakemaan. SM-kauden päättävään Tampereen Pirelli Ralliin on hieno lähteä isolla luotolla, pyöristi Kasi Turun SM-rallin taistelun tauottua.

Kuva: JiiVee Korpela

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa