Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Turunen hakee rallin SM4-luokan suomenmestaruutta

23.09.2016 / Jani Salonen

Rallybaron-tiimin kuljettaja Jesse Turunen on ehdottomasti yksi kauden yllättäjistä, sillä tulokas kauttaan SM-sarjassa ajava Joensuulainen on vienyt nimiinsä kauden osakilpailuista puolet. Odotuksia paremmin sujuneen kauden johdosta mies lähtee Pirelli Ralliin hakemaan mestaruutta.

- Monenmoisia mietteitä on viime päivinä päähän ilmaantunut, mutta ei keskitytä liikaa mestaruustaistoon. Kultamitali tulee, jos on tullakseen, turha sitä on sen enempää asiasta stressata. Lähdetään kartturi Kari Kallion kanssa ajamaan tarkasti ja katsotaan tilannetta perjantain jälkeen. Lindroos ja Ruotsalainen tulevat tappelemaan voitosta todella kovaa, siihen kyytiin meidän ei onneksi tarvitse lusikkaamme sotkea.

Esa Ruotsalainen on jo varmistanut hopeamitalin SM4 luokassa, joten mitään menetettävää Turusen pahimmalla haastajalla ei ole. Turuselle mestaruuteen riittää neljäs sija, mikäli Ruotsalainen vie voiton.

Tampereen seudulla ajettavan kilpailun tiestö on kuitenkin Jesselle mieluisaa ja tarkoituksena on ajaa rallia, mummojen kirkkokyydityksiin Turunen ei lupaa itseänsä ilmoittaa. Kesällä ajetussa Autoglym Rallissa mies sai kosketuksen siihen mitä on luvassa.

- Kyllä nämä tiet sopivat minulle huomattavasti paremmin kuin edellisen osakilpailun kiitotiet. Jollain tapaa tulee mieleen kotiseutu, sillä erotuksella, että mutkat tulevat jyrkemmin ja hypyt terävämmin vastaan. Sen kun muistaa nuotituksessa, niin kyllä tästä ihan hyvä paketti saadaan kasaan.

Lauantaina nähdään, kuka SM4-luokan kuljettajista kiirehti reitin nopeimmin lävitse ja kenelle kirkkain mitali meni, sitä ennen on luvassa tiukkaa vääntöä yhdeksän erikoiskokeen verran.

Turunen kutsuu rallifanit kannustamaan reitille, sillä kunnon tsemppi antaa aina ripauksen lisää fiilikseen!

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa