Facebook Twitter Email Pinterest

Rallybaron-tiimi valmiina Arctic Lapland Ralliin

27.01.2017 / Jani Salonen

Tiimipäällikkö Antti Leinosen luotsaama Rallybaron tiimi starttaa rallin SM- sarjassa kauteen 2017 luottavaisin mielin. Rallitiimissä on koettu isoja muutoksia niin kalusto- kuin kuljettajavalintojen muodossa, ja  autokunta löytyy nyt kolmesta luokasta: Jesse Turunen siirtyi luokkaan SM1, Tommi Järvinen SM2 ja uusin kiinnitys Olli Pollari debytoi luokassa SM3.

Kuljettajista Jesse Turunen ja Tommi järvinen ovat valmistautuneet kauden avaukseen testijakson siivittäminä. Kumpainenkin lähtee tavoittelemaan kilpailusta mahdollisimman hyvää pistesaalista ja myös palkintosijoitus kelpaa.

SM2-luokkaan siirtynyt Järvinen myöntää, ettei napapiirillä ajettava kauden aloitus ole vielä koskaan osunut kohdalleen, koska tekniset murheet ovat pakottaneet kahtena edellisenä vuotena keskeytykseen. Mies ei lähde tyypilliseen tapaansa uhoamaan voitosta, vaan ilmoittaa poikkeuksellisesti katsovansa kisan aikana tilanteen kehittymistä.  

SM1-luokassa ajava Turunen ottaa myös kauden aloitukseen maltillisen linjan, sillä pisteiden kerääminen on priorisoitu kärkeen turhan riskin oton sijaan.

Jesse nähdään Järvisen tavoin Subarun ratissa ja siirtyminen ykkösluokkaan nostaa vaatimustasoa huimasti. Nelivetoisen auton jarrutuspaikat ja käyttäytyminen poikkeaa täysin aikaisemmasta, joten maltin pitäminen reitillä edesauttaa huomattavasti tavoitteen saavuttamisessa.

Junioreiden hallitsevan suomenmestarin Olli Pollarin debyytti SM -sarjassa on edessä ja nuori mies hakee kilpailusta ehjää suoritusta. Siirtyminen takavetoisesta edestä raapivaan Citroeniin tuo oman haasteensa ja tähän on vastattu kattavan testijakson turvin.

Pollari tiedostaa, miten SM3 luokassa on tunnetusti saanut pitää kiirettä, mikäli menestyminen on mielessä. Tulostavoitteita napapiirille Pollari ei uskalla julkistaa, mutta myöntää riemun olevan melkoinen, jos erikoiskoe ajoissa päästään likelle kärkimiehiä.

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa