Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Hatakan pistepussi auki kuudennella sijalla SM3-luokassa

21.02.2017 / Jarno Saari

Mikkelin SM-ralliin haastavista lähtökohdista startannut Tommi Hatakka ei yltänyt tavoitteen mukaiseen vauhtiin, joten kovatasoisen SM3-luokan kuudes sija ei nuorukaista tyydyttänyt.
 
Ennen kilpailua moottorivian kanssa paininut Hatakka ja kartturi Henri Arpiainen joutuivat jättämään ennakkotestit aivan minimiin, mutta uusi voimanlähde sentään saapui Suomeen ajoissa ennen rallia.
 
Opel Adam R2-autossa varmasti riittää potentiaalia, mutta testityötä ja ajotreeniä täytyy päästä tekemään jatkossa enemmän.
 
- Erityisesti avauspätkän pimeässä ajetuilla pätkillä näkyi se treenin puute. Ajofiilis ei ollut paras mahdollinen, myös kuskille ja kartturille jäi parannettavaa, summasi Hatakka.
 
- Toisena kisapäivänä ajorytmi kohentui ja pääsimme ajamaan sellaisia aikoja, joilla voi yltää kolmossijan kamppailuun mukaan. Sitten ilmaantui takapakkia, kun moottori alkoi pätkiä. Imuilman lämpöanturi oli irronnut, jonka vuoksi kärsimme pienestä tehohävikistä.
 
- Vika saatiin huollossa kuntoon, mutta loppupätkillä ei tullut sellaista onnistumista, että kuudetta sijaa korkeammalle olisi noustu, Hatakka myönsi.
 
Kuljettaja tiedostaa, että paremmalla valmistautumisella ja terävämmällä suorituksella tulostasoa lähdetään nostamaan seuraavaan kilpailuun, joka koittaa Kuopion Tahkolla 10.-11. maaliskuuta.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa