Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Luhtaniemen tavoitteena ehjä suoritus Nilsiässä

08.03.2017 / Anu Haapalainen

Jani Luhtaniemi starttaa rallin SM-kauden viimeiseen talvikisaan Tahkolla varsin realistisin tavoittein. Kauden aiemmat osakilpailut Rovaniemellä ja Mikkelissä eivät ole sujuneet aivan suunnitelmien mukaisesti, joten nyt Luhtaniemi lähtee kartturinsa Juha-Pekka Jauhiaisen kanssa tavoittelemaan ehjää ja virheetöntä ajosuoritusta.
 
- Testiä ei olla päästy juurikaan ajamaan, mutta onneksi tiestöön saa tuntumaa torstaina ajettavassa shakedownissa, toteaa Luhtaniemi.
 
Pohjois-Savon rallitiet ovat 19-vuotiaalle kuljettajalle melko vieraita. Aiempaa kokemusta on ainoastaan kaudelta 2014, jolloin nuorukainen ajoi rallisprintin SM-osakilpailun juuri Nilsiässä.

- Tuosta sprinttipätkästä on puolitoista kilometriä käytössä lauantaina.
 
SM3-luokan osallistujalista näyttää jälleen erittäin hyvältä. Listalla on hienot 26 autokuntaa, ja mukana on luokan koko kärkikaarti. Kilpailuun starttaa myös SM3-luokan viime kauden kolmonen Jukka Korhonen, joka on varmasti kova vastus kotiteillään.
 
- Ollaan Jussan kanssa tehty kovasti nuotin eteen töitä. Kaiken pitää kisassa onnistua nappiin, että kymmenen sakkiin on menemistä, sen verran kovia kuskeja luokassa on mukana. Mutta periksi ei anneta.
 
Jani Luhtaniemi on SM3-luokan pistetaulukossa kahden ajetun osakilpailun jälkeen kolmantenatoista.
 
Ralli SM-sarjan talvikauden päätöskilpailu Tahko SM-ralli ajetaan lauantaina 11.3. Nilsiän ympäristössä. Kilpailijat starttaavat reitille klo 10:00 alkaen. Kilpailussa ajetaan 6 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 106 kilometriä.


Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa