Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen lähtee avaamaan latua Riihimäellä

19.05.2017 / Jarno Saari

Vaihtelevalla menestyksellä Ralli SM-sarjassa alkukaudella kilpaillut Esa Ruotsalainen tavoittelee nyt nousua SM4-luokan pistejohtoon. Honda-kuljettaja päätti talvikauden voitokkaasti Tahkolla, jonka lisäksi saavutuksena on luokan kakkossijan pisteet Mikkelistä.
 
Vastaavasti kauden avauskisa jäi epäonnisesti kesken tekniikkamurheiden vuoksi. Tämä tulossaldo riittää Saarijärven UA:n kuljettajalle sarjataulukossa toiseen sijaan, mutta eroa Erno Kinnuseen on vain yksi piste.
 
Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen pääsivät aloittamaan kesäkauteen valmistautumisen vasta vapun jälkeen, kun ralliauto kävi läpi mittavan huollon kevään aikana.
 
- Meillä oli testikilpailu suunnitelmissa toukokuun alkuun, mutta kevään sesonkiaika töiden parissa esti osallistumisen, totesi rakennusten Soklex-perustusvalumuottien parissa päivätyönsä tekevä Ruotsalainen.
 
- Saimme kuitenkin ajettua oikein hyvät soratestit ja myös nuottitreeniä tehtyä. Auton voimansiirtoon tehtiin pieniä lukkomuutoksia. Tärkeintä olisi päästä ajamaan ehjä kisa ilman tekniikkamurheita, ja sitten niillä eväillä nousta sarjakärkeen.
 
- Nyt on mukavaa päästä taas kilpailemaan ja toki se on hienoa ajaa SM-rallissa numerolla 1. Odotettavissa on jälleen kovaa vääntöä luokkavoitosta, Esa päättää.
 
Lauantaina ajettavan kilpailun tulospalvelu toimii tutusti Ralli SM-sarjan nettisivuilla:
 
Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa