Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen nousi SM4-luokan pistekärkeen

22.05.2017 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan kesäkausi käynnistyi viikonloppuna Riihimäellä. Kaksivetoiset ralliautot pääsivät starttaamaan vuorostaan ensimmäisinä luokkina reitille ja Esa Ruotsalaiselle oli annettu numero 1 ja sitä myötä ladunavaajan rooli.
 
Edellisessä osakilpailussa SM4-luokan voittaneet Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen olivat nyt kesäkelillä vaikeuksissa aivan kilpailun alussa, mutta paikkasivat tilannetta hienosti rallin loppupätkillä.
 
Maalissa Honda-kuskin tulokseksi kirjattiin toinen sija 19,6 sekuntia 
Joonas Lindroosia hitaampana.
 
- Alku sujui aivan liian varovasti. Kokemuksen puute noin pienellä numerolla ajamisesta näkyi kellossa, Ruotsalainen myönsi.
 
- Hieman jännitti, että kuinka liukkaita paikkoja on edessä. Välillä pitoa oli hyvin ja välillä taas oli todella liukasta. Hieman kärsimme 
lähtöpaikastamme, mutta se ei selitä sitä, kuinka paljon jäimme toisena autona ajaneelle Lindroosille.
 
Loppua kohden Saarijärven UA:n kuljettajan ajosuoritus kohentui. Etenkin viimeinen pätkä sujui erittäin hyvin, joka takasi toisen sijan.
 
- Enpä muista, koska viimeksi olisi joutunut näin tiukasti vääntämään sijoituksesta. Hieno taistelu ja työvoitto, kun ajamalla napsimme sijoituksia heikon alun jälkeen.
 
Sijoitus täytti siinä mielessä tiimin tavoitteen, että yhden pisteen takamatkalta noustiin seitsemän pisteen turvin sarjajohtoon, kun Erno Kinnunen ajoi Riihimäellä viidenneksi.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa