Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Rovanperä suvereeniin voittoon Kouvolan SM-rallissa

10.06.2017 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarjan kauden 2017 viides osakilpailu Kouvolassa päättyi 16-vuotiaan rallisensaation Kalle Rovanperän voitonjuhliin. Kouvolan osakilpailu oli Rovanperälle uran toinen SM-ralli ja ensimmäinen sorapinnalla, joten nuori mies laittoi jälleen historiankirjoja uusiksi.

Kouvolan SM O.K. Auto Ralli oli nuoren puuppolalaisen hallintaa alusta loppuun saakka. Nuori mies pystyi jo kilpailun lopussa tarkkailemaan tilannetta ja välttämään virheitä. Lopulta voitto irtosi 27,7 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Juuso Nordgreniin.

- Seitsemännellä erikoiskokeella ei ajettu pohjia, vaan kierreltiin pahimmat kivet ja välteltiin rengasrikkoa. Se onnistui niin kuin pitikin. Muutenkaan päivän viimeisillä erikoiskokeilla ei tarvinnut ajaa enää hampaat irvessä. Ajo tuntui hyvältä ja oli kyllä hienoa ajaa suomalaisilla sorateillä, Rovanperä totesi rallin maalissa.

Suomen lisäksi Latvian ja Italian kansallisia rallisarjoja tahkoava Rovanperä on edessään hengähdystauko ennen seuraavaa koitosta.

- Nyt on neljän viikon kesäloma ja sitten jatketaan Italian rallisarjassa.

SM1-luokassa korkeimmat SM-pisteet nappasi Juuso Nordgren, joka ajoi nyt toisen rallinsa tällä kaudella. Mikään läpihuutojuttu ei Nordgrenin kisa ollut, sillä hän kävi tiukkaa sadasosakamppailua Marko Männyn kanssa rallin loppuun asti. Lopulta viimeisellä erikoiskokeella Nordgren ohitti Männyn ja oli lopputuloksissa 0,7 sekuntia nopeampi.

- Kaksijakoinen päivä oli. Aamulla nukuttiin, kun oli liukasta ja vettäkin satoi. Huollon jälkeen herättiin tähän kisaan ja sen jälkeen ralli meni hyvin. Nyt kerätään budjetti Neste Ralliin ja toivottavasti päästään sinne antamaan näyttöjä, Nordgren kertoi rallin maalissa.

SM1-luokan merkittävimmät tilanteet nähtiin jo ensimmäisellä erikoiskokeella kun sarjaa johtava Teemu Asunmaa sekä kolmantena oleva Jarkko Nikara joutuivat keskeyttämään.

SM2-luokassa kruunattiin kauden ensimmäinen suomenmestari, sillä Eerik Pietarinen ajoi jälleen voittoon. Pietarinen on voittanut kaikki kauden viisi osakilpailua, mikä tietää sitä, että kahdessa jäljellä olevassa kilpailussa kukaan ei voi enää saavuttaa häntä. Luokassa toiseksi tuli Timo Mäenpää 11,2 sekuntia Pietariselle jääneenä ja kolmanneksi Janne Eronen 19,9 sekunnin erolla kärkeen.

SM3-luokassa Miika Hokkanen ajoi uransa ensimmäiseen SM-voittoon jättäen toiseksi tulleen Taisko Larion 11,3 sekunnin päähän sekä kolmannen tilan napanneen Miki Lindblomin 16,4 sekunnin päähän.

Samalla varmistuivat Tulevaisuuden Tähti -kilpailun valintakokeeseen pääsevät kuljettajat ja he ovat Emil Lindholm, Miika Hokkanen, Taisko Lario, Jussi Lindberg ja Olli Pollari.

SM4-luokassa Kouvolan SM-rallin voiton vei nimiinsä Joonas Lindroos, joka ajoi lopulta 19,6 sekunnin eron toiseksi tulleeseen Esa Ruotsalaiseen. Luokan kolmas oli Jori Nousiainen, joka jäi kärjestä 36,1 sekuntia.

Epävirallisia tuloksia, SM O.K. Auto Ralli, Kouvola 10.6.2017

SM1-luokka
1. Kalle Rovanperä 39.46, 3
2. Juuso Nordgren + 27,7
3. Marko Mänty + 28,4

SM2-luokka
1. Eerik Pietarinen 41.15,9
2. Timo Mäenpää + 11,2
3. Janne Eronen + 19,9

SM3-luokka
1. Miika Hokkanen 43.46,0
2. Taisko Lario + 11,3
3. Miki Lindblom + 16,4

SM4-luokka
1. Joonas Lindroos 43.06,4
2. Esa Ruotsalainen + 19,6
3. Jori Nousiainen + 36,1

Epäviralliset SM-pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen

SM1-luokka
1. Teemu Asunmaa 99
2. Juha Salo 73
3. Marko Mänty 59

SM2-luokka
1. Eerik Pietarinen 134
2. Timo Mäenpää 71
3. Janne Eronen 68

SM3-luokka (sis. viiden kärki, josta kaikki täyttävät Tulevaisuuden Tähti -kriteerit)
1. Emil Lindholm 77
2. Miika Hokkanen 77
3. Taisko Lario 52
4. Jussi Lindberg 46
5. Olli Pollari 44

SM4-luokka
1. Esa Ruotsalainen 79
2. Joonas Lindroos 75
3. Janne Seluska 56

Tiimimestaruus
1. Hannu's Rally Team 145
2. Printsport 3 118
3. Printsport 1 114

Rallin SM-sarjan kuudes osakilpailu ajetaan 8.-9. syyskuuta SM Oili Jalonen Rallin merkeissä Uudessakaupungissa.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa