Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaa SM1-luokan pistekärkenä Uuteenkaupunkiin

08.09.2017 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjassa kolmen kuukauden mittainen kilpailutauko päättyy lauantaina, kun kuudes ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Uudenkaupungin ympäristössä. Hannu's Rally Teamin Teemu Asunmaa ja kartanlukija Jonne Halttunen lähtevät SM-sarjan loppuratkaisuihin SM1-luokan pistejohdossa.

Rallin SM-sarjassa kesätauko venähti peräti kolmen kuukauden mittaiseksi, kun edellinen osakilpailu ajettiin Kouvolassa 10. kesäkuuta. SM1-luokan pistejohtaja Teemu Asunmaa ajoi kesätauon aikana rallia MM-tasolla Jyväskylässä, kutsukilpailun Liettuassa, sekä viime viikonloppuna Pohjanmaa Rallin Seinäjoella, mistä saaliiksi tuli yleiskilpailun voiton lisäksi arvokkaita testikilometrejä Uudenkaupungin SM-rallia varten.

– Testikisahan se oli meille ihan täysin. Kokeiltiin paria erilaista rengasta ja niistä saatiin infoa jatkoa ajatellen. Eihän se vauhti noissa kisoissa ole sellaista mitä se on SM-sarjassa, mutta onhan se aina hyvää nuottitreeniä ja saatiin testattua muutamia asioita. Se oli tarkoituskin, millään muulla ei ollut mitään väliä. Saatiin kilsoja ja vähän erilaisia teitä ajaa, Asunmaa kertaa kaksipäiväisen kilpailun antia.

SM-sarjan osakilpailuun valmistavat testit ajetaan yleensä testeinä, mutta silloin tällöin myös yksittäinen ralli tarjoaa hyvän testimahdollisuuden tulevaa kisaa varten. Kuten nyt Pohjanmaa Ralli, missä Asunmaan lisäksi mukana nähtiin myös SM1-luokan kärkikolmikosta pistekolmonen Marko Mänty. Siinä ajetaanko ennen tulevaa SM-rallia testiä, vai vaihtoehtoisesti kilpailu testimielessä, on Asunmaan mukaan omat eronsa.

- Riippuu mitä sillä haetaan. Jos ei ole mitään isompia muutoksia mitä halutaan tehdä, niin ralli on parempi, mutta jos isoja muutoksia halutaan tehdä, niin sitten tietysti testit on parempi vaihtoehto.

SM-sarjan loppupisteisiin lasketaan mukaan kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta viisi parasta tulosta, sekä Tampereella ajettavan kauden päätösosakilpailun pisteet. Uudenkaupungin SM-ralli on kauden kuudes osakilpailu, joten tuon rallin jälkeen kuljettajien pisteistä voidaan vähentää pois se huonoin tulos. SM1-luokan kärkikolmikosta kaikilla, Asunmaalle, Juha Salolla, sekä Männyllä, on pisteissä yksi nollakisa kuluvalta kaudelta, joten pisteisiin ei näiden kolmen osalta ole tulossa muutosta. Tampereen osakilpailussa syyskuun lopulla jaossa ovat 1,5-kertaiset SM-pisteet.

Asunmaan pistejohto Saloon nähden on viiden osakilpailun jälkeen 26 pistettä. Vaikka piste-erot takana tuleviin ovatkin varsin suuret tässä vaiheessa kautta, niin Asunmaa ei ole sen suuremmin miettinyt taktiikkaa jäljellä oleviin osakilpailuihin. Jotain kuitenkin.

- Mikään pakkohan ei tietysti ole voittaa, mutta maaliinhan ne on ajettava, niin kyllä se taktiikka on aika laila siinä. Riippuu myös paljon siitä, että miten se kisa lähtee käyntiin. Jos ei voitosta pystytä ajamaan, niin sitten se varmaan menee jonkun sijan säilyttämiseksi. Jos lähtee niin, että pystytään ajamaan voitosta, niin sitten ajetaan voitosta.

Uudenkaupungin SM-rallin nuotitus on edessä perjantaina ja varsinainen ralli, kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman alle 100 ek-kilometriä, käynnistyy lauantaina kello 10.01. Rallin viimeinen erikoiskoe käynnistyy kello 18.01, joten maaliin kuljettajia odotetaan vasta illalla seitsemän jälkeen. Asunmaa ja Halttunen starttaavat kilpailuun lähtönumerolla 28.

SM1-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen

1) Teemu Asunmaa-Jonne Halttunen 99
2) Juha Salo 73
3) Marko Mänty 59
4) Jarkko Nikara 56
5) Mikko Lehessaari 46

Kuva: Jari Hotti

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa