Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroosille seitsemäs rallin suomenmestaruus

02.10.2017 / Tero Tuiskula

Joonas Lindroos ajoi yhdessä kartanlukijansa Pasi Kilpeläisen kanssa SM4-luokan voittoon Tampereen Lake City Rallissa. Kilpailuun lähdettäessä he johtivat luokkaansa 11 pisteellä ja voitto toi heille rallin Suomenmestaruuden.

Kauden kulkua tarkasteltaessa tulokset ovat suorastaan mielenkiintoisen yksitoikkoista luettavaa: kaksi keskeytystä talven osakilpailuissa katkaisevat pelkkien voittojen putken.

Lake City Rallyssa ajettiin perjantaina kolme erikoiskoetta ja loput seitsemän lauantaina. Lindroosin kilpailu lähti käyntiin 0,4 sekunnin pohja-ajalla Ideaparkin parkkialueella ajetulla ensimmäisellä erikoiskokeella.

Illan pimennyttyä toisella pätkällä sijoitus oli seitsemäs. Etenemistä hidasti paikoin todella sankka sumu ja edessä pyörähtänyt kanssakilpailija. Myös lisävalot näyttivät liian ylös. Yötauolle mentäessä Lindroos-Kilpeläinen olivat SM4-luokassa sijalla viisi. Eroa kärkeen oli 27,4 sekuntia.

Lauantain valjettua, rupesi myös tulokset valkenemaan. Heti aamun ensimmäiselle erikoiskokeelle ajettujen pohjien voimalla Joonas nousi sijalle kolme. Ongelmitta kilpailijapari paukutteli pohjat myös muille päivän erikoiskokeille lukuunottamatta viimeistä. Eroa toiseksi ajaneeseen Esa Ruotsalaiseen oli 29 sekuntia Esan ollessa myös SM-hopeamitalisti.

Kuva: Aatu Palomäki

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa