Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salolle ralli SM-kauden avauksesta pettymys

28.01.2018 / Marko Mäkinen

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari ja Arctic Lapland -rallin kuusinkertainen voittaja Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ei päässyt haluamaansa vauhtiin ralli SM-sarjan avauksessa Rovaniemellä. Salo pöllytti Peugeot 208 T16 R5:lla kertaalleen syvälle lumipenkkaan ja kärsi kilpa-autonsa keskussammutusjärjestelmän yllätystyhjenemisestä, mutta pienistä murheista huolimatta Salo myönsi rallin maalissa reilusti, että parantamisen varaa jäi ja paljon.
 
- Ulosajo ja sammutusjärjestelmän tyhjeneminen kesken erikoiskokeen verottivat lähes kolme minuuttia aikaa. Mutta totuus on se, että emme olleet vauhdillisesti siellä, missä meidän olisi pitänyt olla. Tulos oli heikko, Salo myönsi reilusti.
Salo sanoo, että hän epäonnistui etenkin autonsa voimansiirron säätöjen rakentamisessa.
 
- Automme veti taka-akselilta liikaa. Se oli helppo ajaa, mutta emme päässeet mutkista ulos oikein millään. Meillä on nyt kolme viikkoa aikaa tehdä töitä sen eteen, että vauhtimme Mikkelissä on kohdallaan ja sillä tasolla, millä sen pitäisikin olla. Vauhtia o löydyttävä lisää.
 
Salo sanoo, että yhteistyö uuden kartanlukija Topi Luhtisen kanssa sujui hienosti.
 
- Meillä oli Topin kanssa kivaa ja yhteistyömme pelasi hienosti. Onneksi saimme edes jonkin verran SM-pisteitä, joten ihan nollille  emme jääneet. Minulta SM-avaus ei ollut mikään kympin suoritus, mutta tästä noustaan vielä, Salo lupaa.
 
Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Mikkelissä, kun SM Vaakuna-rallia ajetaan 16.-17. helmikuuta. Ralli SM-sarjaan kuuluu  kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Turkuun.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa