Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Mänty nousi viidennellä sijallaan SM-sarjan toiseksi

19.02.2018 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu Mikkelin Vaakuna ralli päättyi viime vuoden tapaan ralliammattilaisen Kalle Rovanperän voittoon. Kauhajoen Marko Mänty kurvaili SM1-luokan viidenneksi ja nousi SM-pisteissä toiseksi.

Ralli käynnistyi perjantaina illansuussa päivän ainoalla erikoiskokeella Mikkelin raviradalla. Mänty ja kartturi Joni Mäkelä kuskasivat JTR Racingin Skoda Fabia R5 -ralliauton SM1 -luokan yhdeksänneksi. 

Rallin toisena päivänä lauantaina Etelä-Savon vauhdikkailla teillä riitti puristeltavaa kuuden erikoiskokeen verran, joista kaksi pätkää ajettiin kahteen kertaan. Kun päivän urakasta oli puolet takana, Mänty oli noussut luokkansa kuudenneksi.

- Heti päivän ensimmäisillä pätkillä paljastui rallin luonne. Keli oli tosi vaikea. Pito tiehen ei ollut ollenkaan sellainen minkä sen kuvitteli olosuhteisiin nähden olevan. Heti kun nosti kierrokset kunnon kisavauhtiin, oli vaikeuksia pitää auto penkkojen välissä, kuvaili Mänty ensimmäisiä metsäpätkiä.

Päivän neljännen kiirustaipaleen jälkeen Mänty ja Mäkelä löytyivät SM1 -luokasta sijalta viisi. Edessä olevat päivän kaksi viimeisintä erikoiskoetta olivat ne toiseen kertaan ajettavat pätkät. Ensimmäisellä niistä Mänty oli menettää sijoituksena kun kuudentena ollut Juha Salo nousi 0,6 sekunnin päähän Männystä. 

- Toiseen kertaan ajattava pätkä oli tosi kamala. Ensimmäisen lenkin aikana loppupäässä lähteneiden autojen urat eivät sopineet meidän autolle. Juuri sellaisesta urasta lipsahdimme ulos ja menimme tosi syvään hankeen. Pääsimme kuitenkin omin avuin takaisin tielle. Ilmanputsari kaappasi lunta, mutta ei onneksi niin pahasti kuin Tunturirallissa, selvitti Mänty aikatappiota.

- Viimeisellä pätkällä piti vielä vähän puristaa, ettemme menettäneet sijoitustamme. Saimme kasvatettu turvallisen eron takaa tuleviin. Ralli oli meille vaikea, mutta lopputulos menee plussan puolelle, kun nousimme SM-pisteissä toiseksi. Siinä taulukossa on tiukkaa, mutta yritetään seuraavassa rallissa Joensuussa sellaista pistepottia, että olemme mitalivauhdissa kun jäädään kevättauolle, kirkasti Mänty katseen vajaan kahden viikon päähän.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa