Facebook Twitter Email Pinterest

Selivaara lähtee tutustumaan paikkaan nimeltä Joensuu

02.03.2018 / Jarno Saari

Talvikausi päättyy Ralli SM-sarjan osalta lauantaina Joensuun ympäristössä ajettavalla Itärallilla. Kilpailijat nuotittavat rallireitin perjantaina, jolloin porilainen Antti Selivaara saa ensimmäiset maistiaiset Joensuusta.
 
- Joensuu on niitä harvoja kaupunkeja Suomessa, missä en ole koskaan käynyt, saati sitten ajanut kilpaa. No, tämän viikonlopun jälkeen tuokin asia tulee korjattua, Selivaara hymähti.
 
Subaru-kuljettaja Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama ovat tuttu näky SM2-luokassa. Kahden ajetun osakilpailun jälkeen kaksikko on pistetaulukossa viidentenä.
 
- Itärallista lähdetään hakemaan hyvää sijoitusta ja yritetään nousta taas yhden sijan verran sarjataulukossakin ylöspäin. Olisihan se kiva jäädä kevättauolle onnistuneen kisan jälkeen.
 
- Treeniä ei ole nyt ajettu, eikä ole oikein ollut aikaakaan. Tämä kahden viikon väli Mikkelin osakilpailusta Joensuuhun on muutenkin 
harvinaisen lyhyt väliaika.
 
- Tosi kovaa meidän luokassa täytyy ajaa, jos palkintosijoille mielii. Meidän tähtäin on mahtua aina viiden kärkeen ja mahdollisuuksien mukaan kivuta siitä korkeammalle. Hyvillä mielin lähdetään katsomaan, että minkälainen paikka on Joensuu, päätti Selivaara hyväntuulisena.
 
Itäralli käynnistyy lauantaina klo 10.01 alkaen. Päivän ohjelmassa on kuusi hienoa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on reilut 100 kilometriä. Rallin menestyjiä juhlitaan Joensuun Matkustajasatamassa klo 17.45 alkaen.
 
Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa