Facebook Twitter Email Pinterest

SM TeijoTalot-rallin reitti tarjoaa kilpailijoille sekä vanhaa tuttua että täysin uutta tiestöä

21.08.2018 / Patrick Rupponen

Rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Turussa ja Salossa 28.-29.9. Kilpailun järjestävät yhdessä Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat.

Kilpailijoille on luvassa kahdeksan erikoiskokeen sekä 110 ek-kilometrin pituinen reitti, joista ensimmäinen ajetaan Metsämäen raviradan alueella. Lähietäisyydeltä nähtävien ralliautojen lisäksi yleisöä Metsämäen Rallijuhlassa viihdyttävät tubettajat Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali sekä rap-artistit Nikke Ankara ja Aste.

Yleisöerikoiskokeen jälkeen ohjelmassa on jo SM Ralli Turun ajalta tuttuja pikataipaleita Liedossa ja Paimiossa. Saukonoja on varmasti yksi läntisen Suomen perinteisimpiä erikoiskokeita ja on tällä kertaa ohjelmassa heti Metsämäen jälkeen. Varsinkin Saukonojan vanhan koulun alueelle on aiempina vuosina kerääntynyt sadoittain katsojia ja tarjoaa Metsämäen yleisöerikoiskokeen lisäksi oivat puitteet rallin seuraamiselle näyttävällä tieosuudella.

Tämän jälkeen ajetaan vielä illan pimentyessä Paimiossa sijaitseva Juntolan erikoiskoe, jonka jälkeen kilpailijat siirtyvät yötauolle kilpailukeskus Neste K Paimiolle.

Salo saa kunnian toimia päänäyttämönä Ralli SM-kauden huipentumassa

Lauantaille luvassa on vielä viiden erikoiskokeen ja noin 84 erikoiskoekilometrin vääntö. Päivä alkaa heti kilpailun pisimmällä erikoiskokeella, liki 25 kilometrisellä Heinässuolla, josta siirrytään Marttilan ja Sauvon erikoiskokeille. Näitä erikoiskokeita ei ole nykymuodossaan ajettu lähimuistiin ja etenkin Marttilan erikoiskoe 5 on täysin uusi jokaiselle kilpailijalle.

Näiden jälkeen ajetaan vielä kertaalleen Heinässuo, josta lähdetään kohti kilpailun viimeistä pikataivalta. Viimeksi noin vuosikymmen sitten TeijoTalot-rallissa ajettu Hämeenkylän erikoiskoe sijaitsee aivan Salon keskustan tuntumassa. Viisikilometrinen päätöserikoiskoe tarjoaa upean näyttämön ratkaisupätkälle, varsinkin, kun tätäkään erikoiskoetta tuskin kukaan sarjan nykykuljettajista ei ole ajanut. 

Tiukan päivän päätteeksi rallin ja kauden päätösjuhlallisuuksia vietetään Salon keskustassa sijaitsevassa Astrum-Keskuksessa järjestettävässä Maaliriehassa, jossa tapahtumaa riittää jo paljon ennen autojen saapumista.

Lippuja ralliin saa poikkeuksellisesti hankittua jo nyt kätevästi ja nopeasti Tiketin verkkokaupasta ja myyntipisteistä kautta maan. Lippukategorioita on aina erikoiskoelipusta rallipassiin ja konserttilipusta VIP-lippuun. Myös kilpailijoiden ilmoittautuminen on avattu runsailla luokkavaihtoehdoilla yksi- tai kaksipäiväsesti ajettuna. Kilpailun reittikartta on nähtävillä jo nyt rallin verkkosivuilla ja kattavampia oppaita katsojille lisätään lähempänä rallia. 

Näin seuraat SM TeijoTalot-rallia:
WWW: www.teijotalotralli.fi
REITTIKARTTA: www.teijotalotralli.fi/reitti
FACEBOOK: www.facebook.com/teijotalotralli
INSTAGRAM: www.instagram.com/teijotalotralli
TWITTER: twitter.com/teijotalotralli

Kuva: Timo Korkalainen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa