Facebook Twitter Email Pinterest

Henrik Pietarinen toi perheeseen toisen rallimestaruuden

01.10.2018 / Jarno Saari

Tuusulalainen Mitsubishi-kuljettaja Henrik Pietarinen ajoi perheeseen harvinaisen tuplan, kun hän voitti SM-sarjan päätöskisassa luokkansa ja varmisti SM2-luokan mestaruuden.
 
Näin Pietaristen perhe dominoi suomalaista ralliautoilua, sillä Henrikin veli Eerik kruunattiin SM1-luokan mestariksi jo edellisessä osakilpailussa.
 
Turun ja Salon seuduilla ajettuun päätöskisaan Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa starttasivat pistetaulukon toiselta sijalta.
 
- Tiedossa oli, että kärkiryhmästä mestaruuden vie se, joka voittaa viimeisen osakilpailun. Alkupätkät näyttivät, että kova kisa on taas tulossa. Sitten hyvin ajanut Joonas Tokee kärsi rengasrikon, jonka jälkeen johtomarginaalimme venyi yli minuuttiin, Henrik Pietarinen kertasi.
 
- Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä. Saavutimme neljä komeaa voittoa, joiden vastapainona kahdesta osakilpailusta jäi pistesaldo epäonnisten vaiheiden vuoksi nollille, summasi kartanlukija Lummaa.
 
- Onnistuttiin parhaiten kauden ratkaisuhetkillä. Oli mahtavaa päättää kausi Suomen mestaruuteen ja palkita tiimi ja yhteistyökumppanit voitolla, kaksikko iloitsi Salon Astrum-Keskuksen maalijuhlissa.
 
SM2-luokan pisteet 7/7 osakilpailun jälkeen:
 
1. Henrik Pietarinen 130,5
2. Joonas Tokee 118,0
3. Ville Hautamäki 99,5
4. Esa Ruotsalaiinen 97,0
5. Jarkko Nikara 55,0
 
Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa