Esa Ruotsalainen jälleen luokkavoittoon Tunturissa
28.01.2019 / Jarno Saari
Arctic Lapland Ralli eli kansan suussa Tunturirallina tunnettu kilpailu oli suosiollinen Esa Ruotsalaisen tiimille toisena vuonna peräkkäin. Rovaniemen ympäristössä ajettava kauden avauskilpailu on aina ollut Mitsubishi Lancer -kuljettajan suosikkiralli.
Ruotsalainen ajoi lauantai-iltana päättyneessä kilpailussa vakuuttavaan voittoon SM2-luokassa. Saarijärven UA:n kuljettaja onnistui johtamaan luokkaansa lähdöstä maaliin.
- Kisa oli tosi vaativa, eikä ongelmilta vältytty, vaikka tuloksellisesti se näyttikin menneen suunnitelmien mukaan. Alkupätkillä oli tiukkaa Ville Hautamäen kanssa, mutta ensimmäisen päivän pimeällä ajetulla pitkällä EK:lla sain repäistyä eroa, Ruotsalainen laski.
Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen johtivat avauspäivän jälkeen SM2-luokkaa 26,6 sekunnilla.
- Tavoitteena oli jatkaa toisena päivänä tarkkaa ajoa. EK7:lla vasen etuiskari hajosi, jonka vuoksi jouduin pudottamaan vauhtia. Huollossa saatiin kalusto kuntoon, eikä kahdella viimeisellä pikiksellä ollut ongelmia, ja voittomarginaali kasvoi yli minuuttiin.
- Komea alku saatiin sarjalle, aivan kuten viime vuonna. Tasaisen kovia tuloksia täytyy ajaa jatkossakin, jos sitä tavoitteena olevaa kirkkainta mitalia mielii saavuttaa, Ruotsalainen summasi.
Ralli SM -kausi jatkuu Kouvolassa 15.-16. helmikuuta.
1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio 2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna 4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku 5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola 6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti 7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki