Facebook Twitter Email Pinterest

Kouvolan SM O.K. Auto-ralliin 123 osallistujaa - Henri Hokkala aloittaa kautensa

12.02.2019 / Joni Pakarinen

Ralli SM -sarja jatkuu tulevana viikonloppuna 15.-16.2. Kouvolassa SM O.K. Auto-rallilla. Kauden toisessa osakilpailussa kilpailukautensa avaa viime kauden Flying Finn Future Star -palkinnon ja Neste Ralliin osallistumispaketin voittanut tikkakoskelainen Henri Hokkala. Ralli SM -sarjan lisäksi Kouvola on myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan osakilpailu.

Kausi 2018 oli Hokkalalle hänen ensimmäinen täysi kautensa Ralli SM -sarjassa. Alusta saakka hyviä ja nopeita otteita esittänyt Flying Finn Academyn 24-vuotias rallivalmennettava kruunasi vahvan alkukauden voittaessaan kesän toisen SM-osakilpailun Pohjanmaalla. Pohjanmaan kisan jälkeen Hokkala valittiin testien perusteella myös Flying Finn Future Stariksi osallistumaan Neste Ralliin.

- Itseluottamukselle valinta oli totta kai iso juttu. Kauden alussa tavoittelimme tuota palkintoa ja onnistuimme sen saavuttamaan. Projektina MM-kisan rakentaminen oli vaativa tiukkoine aikatauluineen. Mutta kaiken kaikkiaan hieno kokemus se oli, Hokkala muistelee.

Rallin arvaamaton luonne näytti nurjemman puolensa Hokkalalle loppukaudella

Neste Ralli ja loppukausi SM-sarjassa eivät kuitenkaan sujuneet aivan suunnitelmien mukaan, joskin myös tavoitteet oli asetettu korkealle.

Suomen MM-rallissakin vauhti oli kohdillaan, mutta taival päättyi ensimmäisenä ajopäivänä ulosajoon. Loppukauden kaksi SM-rallia tuottivat kilpailuhenkiselle Hokkalalle pettymykset ulosajojen pilattua suorituksen sekä Sastamalan ja Huittisten että Turun ja Salon osakilpailussa.

- Vaikka kauden viimeiset kisat päätyivät keskeytykseen, voidaan kuitenkin puhua ihan kelpo kaudesta. Viimeisissä kisoissa sattui ja tapahtui, mutta meillä oli niihin kisoihin vain yksi tavoite: voittaa. Silloin virheitä voi sattua. Turussa esimerkiksi ulosajo avauserikoiskokeella oli minun vikani. Ajoin liian lujaa eikä auto enää kääntynyt millään, nuori tikkakoskelainen myöntää.

Viime kauden pettymykset ovat kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja Hokkalan työ ralliammattilaisuuden eteen on jatkunut tavoitteellisena. Kauden ensimmäisessä Ralli SM -osakilpailussa, Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa, Hokkalaa ei nähty, mutta Kouvolassa mies on viivalla tutulla Peugeotin ralliautolla.

- Kouvolan SM-ralli on hyvään aikaan, sillä ehdimme ottaa tuntumaa ajamiseen. Viikonloppuna saimme ensimmäiset kilpailukilometrit tälle kaudelle Peurunka-rallista ja Kouvolaan lähdemme keräämään kisatuntumaa. Kouvolan jälkeen sitten katsotaan, miten kausi jatkuu. Ajohaluja on paljon ja tavoitteena on päästä ajamaan jotain sarjaa Suomessa tai ulkomailla.

AIKATAULU
Pe 15.2. (RSJM-sarja ei mukana)
19.01 Lähtö, Kouvolan ravirata
19.04 EK1, Kouvolan ravirata (1,70 km)
19.41 EK2, Teuroinen (14,70 km)
20.27 Huolto, Kouvolan ravirata

La 16.2. (mukana kaikki sarjat ja luokat)
10.44 EK3, Kannuskoski (26,10 km)
11.25 EK4, Laari (11,90 km)
12.04 EK5, Hämäläinen (13,30 km)
12.58 Huolto, Kouvolan ravirata
14.18 EK6, Rämälä (14,90 km)
14.42 EK7, Viuhkola (28,30 km)
15.58 Maali, Original Sokos Hotel Vaakuna Kouvola

REITTIKARTTA
Reittikartan voit ladata tästä

OSALLISTUJAT
Osallistujat näet tästä

SM-PISTEET
Ralli SM -sarjan SM-pisteet näet tästä

Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa