Facebook Twitter Email Pinterest

Koski-Lammi Motorsportilla veljesten väliset Kouvolan SM-rallissa

18.02.2019 / Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Koski-Lammin veljekset, Juho ja Heikki, starttasivat Kouvolan SM O.K. Auto-ralliin tavoittelemaan kauden avauspisteitä. Harmillisesti luokan tulokset eivät ratkenneet kokonaan ajamalla. Vielä vahvistamattomien tulosten mukaan kilpailun jälkeen kahden kilpakumppanin tulos hylättiin ja veljesten sijoitukset nousivat kahdella pykälällä.

Tällä kertaa Juho vei isoveljensä päänahan Arto Ala-Kokkilan kanssa heidän sijoittuessaan täten neljänneksi. Ari Koposen kanssa kilpaileva Heikki taipui pikkuveljelleen 2,3 sekunnin erolla ja maalissa sijoitus oli viides.

Perjantai-illan kahden erikoiskokeen jälkeen Heikki majaili sijalla neljä, 16 sekuntia perässä johtavaa Joonas Lindroosia. Juho oli ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen sijalla 15, mutta nousi kisan ensimmäisellä metsäpikataipaleella sijalle 10.

Flying Finn Academyn valmennuksessa olevan Juho Koski-Lammin ja Arto Ala-Kokkilan kilpailu sujui kohtalaisesti. Perjantai-illalla jarrumurheet haittasivat menoa, mutta vika saatiin korjatuksi lauantaille.

- Perjantai-illan pätkillä jarrut laahasivat ja oli vaikea ajaa niiden kanssa. Lauantai tuli sitten ihan ok, kun vika saatiin korjattua. Ehjä päivä ajollisesti eikä mitään ihmeellisiä tilanteita tullut, nuottia pitää kuitenkin vielä hioa. Tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka kilpailun aikana lämpömittari nousi reilusti plussan puolelle, sanoo Juho Koski-Lammi. 

Molemmat pojat ajoivat koko lauantain tasaisia aikoja, Juhon kuitenkin ollessa joka pätkällä isoveljeään nopeampi. Heikkiä koko treenikauden vaivanneet vaihteisto-ongelmat jatkuivat.

- Muuten hyvä kilpailu, mutta ei siitä nauttimaan päässyt, kun vaihdelaatikko takkusi koko kilpailun ja piti keskittyä vaihtamiseen. Kolmos ja nelos vaihteet jumittivat ja siirtymälläkin meni koko vaihdeloota jumiin. Viimeisillä pätkillä lämmötkin nousivat ja juuri ja juuri kesti maalin asti. Jos positiivista etsii, niin nuotti toimii ja puhdas ajo ongelmista huolimatta. Toivottavasti saadaan Joensuuhun auto kuntoon, kertoo Heikki Koski-Lammi harmissaan.

Veljesten kausi jatkuu maaliskuun alussa Joensuun Itärallissa, jossa ajettavaa on edessä kuuden erikoiskokeen verran.  

Kuva: Ari Karhunen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa