Facebook Twitter Email Pinterest

Grönholm innoissaan Huttusen WRC-debyytistä

16.05.2019 / AKK

Ralli SM -sarja sekä Rallin Suomen Juniorimestaruussarja aloittavat kesäkautensa lauantaina 25. toukokuuta Riihimäellä. SM Riihimäki Rallin osallistujalista on poikkeuksellinen, sillä mukana nähdään rallin MM-sarjan valmistajien pisteissä ykkösenä oleva Toyota ja kakkosena oleva Hyundai. Toyotan WRC-autoa käskyttää japanilainen Takamoto Katsuta ja Hyundailla WRC-debyyttinsä tekee 25-vuotias suomalaiskuljettaja Jari Huttunen.

Kiuruvetinen Huttunen tunnetaan AKK:n Flying Finn Future Star -voittajana vuodelta 2015, jolloin hän sai pääpalkinnoksi täydellisen osallistumispaketin saman vuoden Neste Ralliin. 2016 Huttunen teki todellisen kansainvälisen läpimurron voitettuaan Opel Rallye Cupin Saksassa. 2018 Hyundai valitsi Huttusen nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan.

Nyt nuorella miehellä on edessään siis ensimmäinen kilpailu täysiverisellä WRC-ralliautolla.

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään kisaan, on kiva päästä taas ajamaan. Autohan on tosi hyvä, joten sillä pitäisi keretä, Huttunen ennakoi.

Huttusen managerina toimii kaksinkertainen rallin maailmanmestari Marcus Grönholm, joka on mielissään suojattinsa pääsystä WRC-auton rattiin.

- Riihimäen SM-ralli vedetään tosiaan yhdessä Hyundain kanssa. He haluavat kokeilla Jarin kanssa lisää rallia. Alkuvuodesta satsattiin Skodalla Ruotsin MM-ralliin, jossa tuli tosiaan pohjat sillä kikottimella. Kokonaisuudessaan se oli hyvä juttu yhden kisan satsaukseksi, Grönholm kertoo.

Mikäli Huttusen ajosuoritus menee Riihimäellä hyvin, voi jatkoakin olla luvassa.

- Viime vuoden lopussa ei näyttänyt niin hyvälle, ja vaikka R5-projekti meni jäihin, silti ovi on pidetty auki Jarin kanssa Hyundaille ja on jatkettu jutustelua. Mietitään mitä tämän jälkeen. Onnistuessaan varmasti voi tulla jatkohommia. Kokonaisuudessaan tämä on hyvä juttu Jarille ja tiimille, vihdoin päästään takaisin radalle, Grönholm jatkaa.

Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa