Jalasjärveläisveljekset odottavat hyvää tulosta Riihimäeltä
Kevään rospuuttokauden Koski-Lammi Motorsport on viettänyt autojen huollon ja testien merkeissä. Seuraavaksi molempien poikien keskittyminen on Rallin SM-sarjan kesäkauden avauksessa Riihimäellä, jonne SM3-luokka lähtee auraamaan tietä.
Kilpailemaankin on ehditty. Pistetaulukossa sijalla kahdeksan majaileva Heikki ja kartturinsa Ari Koponen kävivät Ikaalisten Kylpylärallissa testaamassa vauhtiaan. Siellä kaksikko ajoi pienemmän nuottiluokan voittovauhtia koko päivän. Citroen-kaksikko ehti kellottaa viisi pohja-aikaa, kunnes viimeisellä erikoiskokeella vetoakseli antautui. - Olisi saanut kestää loppuun asti, mutta oikein hyvä kisa näin testimielessä, kertoo Heikki Koski-Lammi kilpailustaan.
Heikki on positiivisin mielin Riihimäki rallin alla. Testiä on ehditty ajaa mukavasti ja nuottiin on tehty muutoksia. Talvella vaivanneet vaihteistomurheetkin ovat historiaa. - Nuottia on viety taas eteenpäin ja Ikaalisissa se toimi oikein hyvin. Riihimäen teistä ei sen suuremmin ole kokemusta, kun pari vuotta sitten matka jäi kesken tekniikkavikaan, sanoo Heikki.
Heikillä on myös selkeät tavoitteet kesäkauden avaukseen. - Lähdetään parantamaan sarjasijoitusta ja nostetaan kyytiä pikkuhiljaa.
Juho Koski-Lammi on myöskin ehtinyt armeijasta huolimatta testaamaan autoaan. Huhtikuussa olleelta Flying Finn Academyn leiriltä tarttui uutta oppia nuottiin ja kilpailuun valmistautumiseen. - Riihimäeltä odotan haastavaa ja vauhdikasta tietä. Kaiken pitäisi auton kanssa olla kunnossa ja nuotteihin on tullut kehitystä talven jälkeen, kertoo Juho Koski-Lammi.
Kesäkauden kilpailut ovat selkeästi Juholle mieluisia. - Kesällä tykkään ajaa enemmän kuin talvella ja testien perusteella auto tuntuu hyvältä kesäkelillä, sanelee Juho Rallin SM-sarjan siirtymisestä sorapoluille.
Kuva: Timo Pullikka