Neljänneksi ajanut Kiviniemi pettyi vauhtiinsa Riihimäellä
27.05.2019 / Jarno Saari
Kesäkauden ensimmäinen SM-osakilpailu ajettiin viikonvaihteessa Riihimäen ympäristössä. Kristian Kiviniemi ei saanut itsestään parasta irti, jonka lisäksi Skoda Fabian tekniikan kanssa oli pieniä ongelmia.
Kiviniemi ja kartanlukija Enni Mälkönen sijoittuivat vaativilla teillä vesisateessa ajetussa rallissa SM1-luokassa neljänneksi. Aikaero kärkeen kasvoi yli kahteen minuuttiin.
- Kisa alkoi liukastelulla parilla ekalla pätkällä, eikä ajaminen lähtenyt lainkaan rennosti liikkeelle. Sitten havaitsin auton tehoihin liittyviä ongelmia. Ensimmäisessä huollossa saatiin varmistus, että pop off -venttiili oli viallinen, Kiviniemi selvitti.
Osa vaihdettiin huollossa, mutta harmillisesti sama ongelma jatkui EK5:lla. Seuraavat pätkät Kiviniemi päätti vain ajaa varmasti läpi. Toisessa huollossa vaihdettiin jälleen uusi venttiili ja muutama muu osa, jonka jälkeen moottori toimi normaalisti.
- Siinä vaiheessa ei ollut enää mitään mahdollisuutta kohentaa sijoitusta. Tosi karvas maku jäi kisasta. Keli oli haastava koko päivän, eikä ajo sujunut. Ei todellakaan ollut sellainen kisa mitä odotettiin. Nyt on kolme viikkoa aikaa tehdä hommia ja varmistaa, että tällaista kisaa ei tule toista, Kiviniemi summasi.
Ralli SM -kausi jatkuu Seinäjoella 14.-15. kesäkuuta Pohjanmaa-rallin merkeissä.
1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio 2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna 4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku 5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola 6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti 7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki