Jesse Turunen uudella koneella Seinäjoelle: ”viritysosia vähemmän, tehoa enemmän!”
SM4 –luokassa mestaruutta hakeva Jesse Turunen on saanut edellisen osakilpailun pölyt nieltyä ja keskeytyksen tuoma hetkellinen harmitus on pyyhitty historiaan. Valmistelut seuraavaan osakilpailuun ovat sujuneet rauhan merkeissä ja uusien oivallusten parissa.
- Olihan se hieno hetki, kun saatiin dynolta teholukemat uudesta padasta käsiin. Vakiokone oli tehokkaampi, kuin Riihimäellä tuhoutunut ”kaikilla herkuilla oleva virikone”. No, vanha totuushan kertoo miten viritys on onnistunut, mikäli tehoja on kadotettu alle kymmenen prosenttia lähtökohdasta, nauraa Turunen.
Huolimatta rennosta tunnelmasta, Turunen tietää tilanteensa Seinäjoelle lähdettäessä. Nyt voitto on otettava, sillä ilman sitä miehen mestaruusjahti ei ole enää omissa käsissä. Eikä voitto todellakaan ole kiveen hakattu, vaikka ennakkosuosikin viitta on vahvasti miehen harteilla. Turunen nostaa esiin, miten kisaan ilmoittautunut Jari-Matti Tiilikka tulee luokkajohdossa olevan Sami Korvolan kanssa varmasti antamaan haastetta kaikin voimin. Turuselle Etelä-Pohjanmaan tiet ovat kysymysmerkki, toisin kuin edellä mainituille miehille, jotka kisaavat niin sanotusti kotikisassaan. Turusen kokemus pohjalaisista teistä rajoittuu vuoteen 2012 ja kahteen erikoiskokeeseen, jolloin tekninen vika päätti kilvanajon. Laskelmoimaan mies ei kuitenkaan lähde, vaan kisat ajetaan yksi kerrallaan voittoa hakien.
- Turha stressata liikaa. Keskitytään tällä kertaa siihen, miten edellisessä kohtaamisessa Tiilikka pisti minua päihin Leppävirran sprintissä. Hieman jäi hampaankoloon. Nyt olisi sitten revanssin paikka ja voitolla saataisiin tilejä tasattua, päättää Turunen ytimekkäästi.
Kuva: Jani Salonen