Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Asunmaa metsästää Pohjanmaalta hattutemppua - "Ei tule olemaan helppoa"

14.06.2019 / Jari Hotti, Asunmaa Racingin tiedottaja

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan legendaarisen Pohjanmaa Rallin merkeissä Seinäjoen ympäristössä kaksipäiväisenä kilpailuna perjantaina ja lauantaina. Viimevuotista voittoa tässä rallissa puolustaa SM1-luokan tämän hetken pistekakkonen Teemu Asunmaa.

Teemu Asunmaa menetti rallin SM-sarjan SM1-luokan pistejohtonsa edellisen, Riihimäellä ajetun osakilpailun jälkeen Juha Salolle, mutta kaksikon välinen piste-ero ennen Seinäjokea on vain neljä pistettä. Kolmantena pisteissä on Emil Lindholm, joka on jäänyt Asunmaasta 18 pistettä. Asunmaa on ajanut tänä vuonna SM-sarjassa kaikki mahdolliset kärkipään sijoitukset, kun Kouvolasta tuli voitto, Rovaniemellä sijoitus oli toinen, Riihimäellä kolmas ja Joensuussa neljäs.

Seinäjoen SM-ralliin, Pohjanmaa Ralliin, on Alavuden suunnalla valmistauduttu kolmen viikon sarjatauon aikana varsin perinteiseen tapaan.

- Autoa on käyty läpi ja pari kertaa käytiin ajamassa treeniä. Ajotuntuma ja luotto autoon, sekä tekemiseen ovat ne ykkösjutut, mutta samalla koitetaan vähän myös asioita tulevaisuutta varten, lähinnä Neste Rallia ajatellen paria juttua. Se, että tulisi mahdollisimman hyvä fiilis ajamiseen, se on se avainjuttu, Asunmaa taustoittaa kilpailuun valmistavien testipäivien isointa merkitystä.

Pohjanmaa Rallin ollessa SM-sarjan osakilpailu, on Asunmaa juhlinut yleiskilpailun voittoa kaksi kertaa, joten tämän vuoden kilpailusta on haussa se kolmas eli hattutemppu. Vuonna 2015 Asunmaa saavutti Pohjanmaalla uransa ensimmäisen SM-sarjan yleiskilpailun voiton ja se tuli historiallisesti SM2-luokan kalustolla. Toinen voitto tuli viime vuonna, jännittävän sekuntitaistelun jälkeen, kun ennen viimeistä erikoiskoetta Asunmaa oli kolmantena, 0,6 sekuntia kärkeä perässä, mutta saapui maaliin ykkösenä 1,6 sekunnin voittomarginaalin turvin.

- Uskoisin, että viimevuotisen kaltainen sekuntitaistelu on taas luvassa tänä vuonna. Toivottavasti kaikki kuljettajat jotka ajaa voitosta, pystyisi ajamaan ongelmitta kilpailun läpi, että ajamalla ratkaistaan ja ei kenellekään sattuisi mitään, Asunmaa toivoo.

Kaksipäiväinen kilpailu käynnistyy perjantai-iltana ja avauspäivänä ohjelmassa on kolme erikoiskoetta. Loput kuusi erikoiskoetta ajetaan lauantaina ja yhteispituutta yhdeksälle erikoiskokeelle kertyy reilut 114 kilometriä. Pohjanmaa Rallin jälkeen SM-sarjassa on edessä kahden ja puolen kuukauden mittainen kilpailutauko ja tottakai Asunmaa, sekä kartanlukija Jani Salo haluaisivat lähteä tuolle tauolle kauden toinen SM-rallin voitto vyöllään.

- Kyllähän se tietysti kiva olisi voittaa, mutta ei tule olemaan helppoa. Ja ainahan se tietysti mukava olisi päästä tauolle pistejohdossa, mutta katsotaan nyt miten kilpailu kehittyy. Sitten taas toisaalta syksyllähän ne pisteet vasta lasketaan, niin eipä niitä asioita kannata vielä tässä kohtaa kautta miettiä liikaa, Asunmaa päätti.

Seinäjoen SM-rallin aikataulu

Perjantai 14.6.

EK1 - Routakallio (3,14 km) klo 19.19
EK2 - Viitala (10,48 km) klo 20.12
EK3 - Länsiväylä (11,05 km) klo 21.05

Lauantai 15.6.

EK4 - Hööpakka 1 (12,67 km) klo 10.34
EK5 - Kytölä 1 (21,93 km) klo 11.25
EK6 - Kortesluoma (12,58 km) klo 11.54
EK7 - Järviranta (8,03 km) klo 14.40
EK8 - Hööpakka 2 (12,67 km) klo 14.59
EK9 - Kytölä 2 (21,93 km) klo 15.50

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa