Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen joutui tyytymään kakkossijaan Pohjanmaalla

16.06.2019 / Jarno Saari

Seinäjoen ympäristössä ajettu Ralli SM -sarjan viides osakilpailu Pohjanmaa Ralli tarjosi jälleen hienon kamppailun SM2-luokan kärkikaksikon välillä. Esa Ruotsalainen oli voittanut neljä edellistä osakilpailua, mutta nyt hänen oli tyytyminen toiseen sijaan värikkäiden vaiheiden jälkeen.
 
Saarijärveläinen Mitsubishi-kuski ajoi nopeimmat ajat kolmelle ensimmäiselle erikoiskokeelle, mutta oli siitä huolimatta 1,8 sekuntia Ville Hautamäen perässä. Syynä vilppilähtö EK1:n startissa, josta seurasi 10 sekunnin aikasakko.
 
- Oma kanta asiaan oli se, että lähdin aivan oikeaan aikaan, mutta melko tarkalla se startti oli. Tuomaristo olisi voinut muuttaa päätöstä vain incar-kameran kuvan todisteen avulla, mutta meillä ei ollut kameraa käytössä, Esa harmitteli.
 
Hautamäki sai siis aikasakon myötä vähän tasoitusta, mutta sen jälkeen hän intoutui ajamaan tukun kärkiaikoja, eikä Ruotsalainen päässyt enää tavoittamaan yhdestä pohja-ajasta huolimatta.
 
- Ero oli 12 sekuntia ennen viimeistä pätkää. Tiedostin, että siellä ei pysty enää ajamaan kiinni, koska kyseessä oli toiseen kertaan ajettava EK. Erot olivat pieniä, mutta Ville oli tässä kisassa nopeampi, Ruotsalainen myönsi rehdisti.
 
Esa Ruotsalaisen ja kartanlukija Hannu Lammisen sarjajohto on edelleen vankka, 23 pistettä, kun kaksi osakilpailua on sarjasta ajamatta. Seuraava osakilpailu koittaa kesätauon jälkeen 31. elokuuta Laitilassa.
 
SM2-luokan tulokset Top3, Seinäjoen osakilpailu:
1. Ville Hautamäki 57.59,7
2. Esa Ruotsalainen +29,5
3. Mikko Ala-Talkkari +3.30,2
 
SM2-luokan pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Esa Ruotsalainen 127
2. Ville Hautamäki 104
3. Timo Mäenpää 51

Kuva: Markus Mäki/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa