Lähdeniemi neljänneksi Neste Rallin RC4-luokassa
Arttu Lähdeniemi ja Aki Suutarinen ajoivat viikonloppuna kisatussa Jyväskylän Neste Rallissa neljänneksi omassa sarjassaan.
– Jyväskylässä oli jälleen erittäin hienot reitit, vaikka tie menikin hieman huonompaan kuntoon ja kiviä nousi tielle. Oli mahtavaa päästä jälleen ajamaan reitti ja tällä kertaa myös ylittämään maaliviiva, kommentoi Lähdeniemi.
Lähdeniemi osallistui kilpailuun toista kertaa. Viime vuonna kilpailu keskeytyi rajuun ulosajoon.
Sijoituksissa Lähdeniemi ja Suutarinen olivat neljänsiä. Edellä olivat ruotsalainen Tom Kristersson, espanjalainen Jan Solans sekä sastamalalainen Lauri Joona. Kristersson ja Solans ajavat myös muut MM-rallin osakilpailut tällä kaudella.
– Sijoitukseen täytyy totta kai olla tyytyväinen, mutta ero kärkeen kasvoi liian suureksi. Sitä eroa pitäisi saada nipistettyä vielä roimasti, jatkaa Lähdeniemi.
Oppia ja kokemuksia tuli kuitenkin roimasti lisää. Koko viikon kestävä Jyväskylä-reissu ja neljän päivän kilpailu ei ole 19-vuotiaallekaan kuskille aina helppoja paikkoja.
– Tämä kilpailu oli kuluvan vuoden näytönpaikka, johon satsattiin paljon voimavaroja ja kaikki harjoittelut tähtäsivät tähän kisaan. Näistä asetelmista ja kyseisestä tuloksesta on hyvä jatkaa kautta Laitilassa muutaman viikon päästä, sanoo Lähdeniemi.
Lähdeniemi ja kartturina toimiva Aki Suutarinen ajavat Ford Fiesta R2T-autolla. Lähdeniemen tiiminä toimii riihimäkeläisn KA-team.