Facebook Twitter Email Pinterest

Q & A: 17-vuotiaalla Sami Pajarilla ikimuistoinen Neste Ralli

21.08.2019 / AKK

17-vuotias Heinolan Urheiluautoilijoita edustava Sami Pajari sai unelmien näytönpaikan Neste Ralliin voittaessaan Ralli SM -sarjan Flying Finn Future Star -palkinnon aiemmin tänä kesänä. AKK:n ja sen yhteistyökumppaneiden avulla jo vuodesta 2014 lähtien jaettu palkinto takasi Pajarille kaiken tarvittavan osallistumiseen kovatasoiseen JWRC-luokkaan.

AKK:n Flying Finn Academyn rallivalmennusryhmään kuuluva Pajari näyttikin vauhtinsa ja paukutti Keski-Suomen sorateillä peräti kaksi luokkansa pohja-aikaa. Nuoren miehen uran ensimmäinen MM-ralli päättyi kuitenkin harmittavasti ulosajoon.

Miten summaisit tämän vuoden Neste Rallin?

- Keskeytys on tietysti iso pettymys edelleen, mutta siinä viikonlopussa oli myös todella paljon positiivisia asioita. Pystyin näyttämään, että vauhtini riittää kovalla kansainvälisellä tasolla ja muita kuskeja vastaan, jotka ovat ajaneet kuitenkin JWRC-luokkaa koko kuluneen vuoden ajan. Sinne ei ole helppo lähteä ensikertalaisena sekaan. Opittavaa on vielä paljon, mutta kaiken kaikkiaan se oli uskomattoman hieno kokemus.

Ulosajosi oli melkoisen mystinen, onko siihen löytynyt vielä syytä?

- Ei vielä, ja se oli kyllä hyvin erikoinen tilanne. Yhtäkkiä vain huomasin, että auto liukuu pois alta jarrutuksen aikana. Ulosajopaikka ei ollut mitenkään ihmeellinen. Tiimi kertoi minulle rallin jälkeen, että autossa näyttäisi olleen joku tekninen vika. Tietämättömyys on tässä ehkä vaikeinta, koska jos se olisi täysin oma virhe, niin se olisi helpompi käsitellä ja ottaa opiksi.

Miltä ajo tuntui urasi ensimmäisessä JWRC-kilpailussa?

- Olo oli luottavainen heti alusta asti ja pystyin ajamaan kilpailukykyisesti ottamatta kuitenkaan suurempia riskejä. Vaikka vauhti oli heti kohdallaan, niin silti varsinkin ne parit pohja-ajat tulivat melkoisina yllätyksinä. Ne lämmittävät edelleen mieltä ja se on hyvä merkki kaikille Ralli SM -sarjan SM3-luokassa kilpaileville kuljettajille, että meillä Suomessa taso on täysin vertailukelpoinen Junioreiden MM-luokkaan. Todella iso kiitos vielä kaikille ketkä tämän mahdollistivat.

Oletko kilpaillut Neste Rallin jälkeen?

- En ole. Minun piti ajaa viikko Neste Rallin jälkeen, mutta sain lääkäriltä ohjeet levätä ulosajon tärskyn seurauksena. Nyt kaikki on jo hyvin ja olen täysin valmis Ralli SM -sarjan kahteen viimeisen kilpailuun Laitilassa ja Salossa sekä Turussa.

Miltä kausi 2020 näyttää tällä hetkellä?

- Ralli SM -sarjassa jaetaan toinen Flying Finn Future Star -palkinto ja tallipaikka JWRC-luokkaan ensi vuodelle kauden päätteeksi, joten se ehdottomasti kiinnostaa ja toivottavasti tämä kokemus Neste Rallista ja jo yhdestä FFFS-finaalista olisi siinä eduksi. Toki tuo palkinto vaatii todella paljon resursseja, joten töitä on tehtävä kovasti. Toivottavasti onnistumme tässä toisessakin FFFS-kilpailussa.

Mikä oli parasta tämän vuoden Neste Rallissa?

- Parhaita hetkiä on todella paljon, mutta Harjun ensimmäinen veto torstaina Jyväskylän keskustassa oli mieletön kokemus. Ralli alkoi siitä ja saamani palkinto muuttui todeksi. Oli upeaa ajaa ennen WRC-autoja ja niin runsaslukuisen yleisön edessä. Olin niin fiiliksissä erikoiskokeen maalissa, että taisin hieman täristäkin.

Seuraava FFFS-valinta jo kulman takana - palkinnoksi MM-sarjapaikka

Ralli SM -sarjan koko kauden päätteeksi valitaan vuoden 2019 toinen Flying Finn Future Star -voittaja, joka saa ajopaikan JWRC-sarjaan kaudelle 2020. Mikäli voittava kuljettaja ajaa tällä kaudella Ralli SM -sarjassa M-Sportin Ford-kalustolla ja Pirellin renkailla, tukevat M-Sport, Pirelli ja AKK Junioreiden MM-sarjaan osallistumista yhteensä 90 000 eurolla.

Ralli SM -sarjassa ajetaan vielä kaksi osakilpailua: SM Oili Jalonen Ralli Laitilassa 31.8. sekä SM Ralli Salo-Turku Salossa ja Turussa 27.-28.9.

SM3-luokan TOP5-pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Lauri Joona 76 *
2. Sami Pajari 75 *
3. Joonas Lindroos 75
4. Arttu Lähdeniemi 48 *
5. Henri Hokkala 46 *

* Kuljettaja osallistuu Flying Finn Future Star -kilpailuun

Kuva: Aaro Nygård/AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa