Facebook Twitter Email Pinterest

SM-sarjan kesätauko päättyy, Teemu Asunmaa pistejohtajana Laitilaan

29.08.2019 / Jari Hotti, Asunmaa Racingin tiedottaja

Rallin SM-sarjan kuudes ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Laitilan ympäristössä tänä viikonloppuna. SM1-luokan pistejohtajana kilpailuun starttaa Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa.

Kun rallin SM-sarjasta on kuluvan kauden osalta ajettu nyt viisi osakilpailua, on Teemu Asunmaan, 32, pistejohto SM1-luokassa kolme pistettä toisena olevaan Juha Saloon nähden. Kärkikaksikko on repäissyt tässä vaiheessa kautta melkoisen eron takana tuleviin, sillä pisteissä kolmantena olevalla Emil Lindholmilla on matkaa Asunmaahan jo 35 pistettä. Asunmaa on tällä kaudella voittanut kaksi osakilpailua ja noussut palkintopallille yhteensä neljä kertaa.

- Kausi on mennyt ihan hyvin. Hyviä pätkäaikoja paljon ja hyvää kilpailua ollut. Joensuussa tuli pieni virhe ja spinnaus verotti pisteitä, kuten kävi myös Riihimäellä. Mutta sarjajohto kuitenkin palasi Pohjanmaan voiton myötä, tänä vuonna SM1-luokan voittoon Kouvolassa helmikuussa ja Seinäjoella kesäkuussa ajanut Asunmaa kertaa kautta tähän asti.

Kuukausi sitten Asunmaa osallistui Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä ajettuun Suomen MM-ralliin. Alavutelaisen vauhti perjantaina riitti huonosta lähtöpaikasta huolimatta WRC2-luokan yleiskilpailussa kolmanteen sijaan, mutta osuma kiveen lauantai-aamuna pilasi kilpailun. Heti välittömästi Suomen MM-rallin jälkeen Asunmaa suuntasi Liettuaan, Samsonas Ralliin.

- Liettuassa kilpailtiin Fordin N5-autolla. Hyvin mennyt kilpailu päättyi toiselta sijalta iskunvaimentimen hajoamiseen. Kilpailusta jäi kuitenkin hyvä maku ja hyvää kokemusta karttui kaikin puolin. Kilpailu oli erittäin hienosti järjestetty, Asunmaa kehuu.

Kuluvan kauden mestaruustaistelu huipentuu tänä syksynä ajettavaan kahteen viimeiseen osakilpailuun. SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Turun ja Salon ympäristössä syyskuun viimeisenä viikonloppuna, mutta sitä ennen pisteitä on siis jaossa Laitilan suunnalla. Kauden toiseksi viimeinen SM-ralli pitää sisällään kahdeksan erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 106 kilometriä.

- Laitilasta on hyviä ja huonoja muistoja. Vuoden 2017 kilpailu eteni johtoasemassa aina kilpailun toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle asti, kunnes rengasrikko pudotti sijoitusta. Laitilassa on hienot tiet ja odotan hienoa kisaa. Pari vuotta sitten satoi vettä, mutta toivottavasti nyt on kuivempaa, Asunmaa toivoo.

Laitilan SM-rallin aikataulu

10.01 - Seremonialähtö Laitilan torilta

10.55 - EK1 Neittamo (9,79 km)
11.30 - EK2 Pato (12,23 km)
12.35 - EK3 Varhela 1 (13,77 km)
13.19 - EK4 Hyyninen (7,76 km)
13.43 - EK5 Sannainen 1 (17,94 km)

14.51 - Huoltotauko (Turuntie 11)

15.59 - EK6 Varhela 2 (13,77 km)
16.48 - EK7 Sannainen 2 (17,94 km)
17.44 - EK8 Pahojoki (12,92 km)

18.35 - Maali Laitilan torilla

Kuva: Honza Fronek

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa