Facebook Twitter Email Pinterest

Kiviniemi kiidätti Škodansa palkintokorokkeelle

01.09.2019 / Skoda Motorsport Suomi

Kauden toiseksi viimeinen SM-ralli Laitilassa päättyi Škodan menestykseen. Merkillä saavutettiin osakilpailuvoiton lisäksi myös kolmossija.

TGS Worldwiden autolla kilpaileva Kristian Kiviniemi löysi hyvän rytmin ajoonsa heti rallin alussa, mutta tiimin toista autoa ajaneen Ville Pynnösen matka päättyi ulosajoon ensimmäisellä erikoiskokeella. 

Haastajat pääsivät hieman karkuun, mutta tasaiset erikoiskoeajat tarkoittivat lopussa sitä, että parkanolainen saavutti jo kolmannen palkintokorokesijoituksensa kuluvalla Ralli SM –kaudella.  

- Ihan OK päivä. Totta kai, aina jää vähän hampaankoloon silloin, kun vauhti ei aivan kärkeen riitä. Vauhti oli kelvollinen, mutta täytyy selvittää, miten saadaan ero kirittyä kiinni, pähkäili Kiviniemi.

Kisan voittanut Juha Salo karkasi kolmanneksi ajaneelta Kiviniemeltä 26,2 sekunnin päähän. Ajankohtaan nähden ralli ajettiin vielä varsin lämpimissä olosuhteissa, mikä teki oman mausteensa kilpailun tuoksinaan.

- Auto toimi tänään hienosti, mutta lämmin keli pääsi yllättämään. Olisimme voineet valita eri rengasseoksia, mutta mitäpä sitä jossittelemaan. 

Lopputulokset – SM Oili Jalonen Ralli

  1. Juha Salo 50.24,3
  2. Jari Ketomaa +3,1
  3. Kristian Kiviniemi +26,2

 Pistetilanne – SM1 –luokka 6/7 rallin jälkeen

  1. Juha Salo 106
  2. Teemu Asunmaa 102
  3. Emil Lindholm 67

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 49 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 43 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 32 pistettä SAU (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 25 pistettä KiuUA (R5)
5. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 23 pistettä KeurUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa