Mad-Croc SM Ralli huipentaa Ralli SM -sarjan kauden 2019
Rallin suomenmestaruussarjan viimeinen osakilpailu ajetaan viime vuoden tapaan kaksipäiväisenä Salon ja Turun välimaastossa 27.-28.9. Kilpailun järjestävät yhdessä Salon Urheiluautoilijat ja Turun Urheiluautoilijat.
Kilpailussa ajetaan yhteensä yhdeksän erikoiskoetta, joista kaksi perjantai-iltana ja loput seitsemän lauantaina. Rallin kokonaispituus on n. 330 kilometriä, joista erikoiskoekilometrejä kertyy kilpailijoille yhteensä 102. Kilpailun lähtöseremonioita juhlitaan perjantaina klo 18.30 alkaen Salon markkinoiden ohessa kaupungintalon edessä, josta kilpailijat suuntaavat kohti kahta Kiskon alueella ajettavaa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on n. 25 kilometriä.
Kiskossa ajettavat erikoiskokeet ovat täysin uusia SM-sarjassa, joten uusi tiestö ja pimeys tuovat oman mausteensa kilpailun ensimmäiselle päivälle. Iltaerikoiskokeiden jälkeen suunnataan yötauolle rallin kilpailukeskukselle Neste K Paimioon ja Liikenneturvallisuuskeskus V-S Ajoharjoitteluradalle.
Metsämäki Motor Show toimii rallin päätösnäyttämönä
Yötauon jälkeen lauantai-aamupäivän kolme erikoiskoetta ajetaan osittain viime vuodesta tutulla tiestöllä mutta reittiin on mahdutettu myös yksi täysin uusi pikataival Kuusjoella. Huollon jälkeen ajetaan vielä aamun ensimmäinen erikoiskoe uudestaan, jonka jälkeen suunnataan Paimion ja Liedon tutuille soraränneille. Perinteisten metsäerikoiskokeiden jälkeen suunnataan Metsämäen Raviradalle Turkuun, jossa rallin päätösnäyttämönä toimii Metsämäki Motor Shown yhteydessä ajettava yleisöerikoiskoe.
Yleisöerikoiskokeen lisäksi Motor Showssa riittää tapahtumaa heti porttien avaamisen jälkeen, kun klo 14 pyörähtää käyntiin Turussa ennennäkemätön romuralli, jossa kilpailijat kisaavat 30m x 30m kokoisella areenalla viimeiseen asti, kunnes enää yksi auto liikkuu. Hurjia tilanteita ja romua on luvassa aina klo 16 saakka. Paikalla yleisön silmänruokana on myös näyttelyajoneuvoja, rompetoria sekä näytösajoja. Lisäksi eMotorsport Loungessa pääsee kokeilemaan kovassa nosteessa olevaa e-autourheilua. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös rallin VIP-tapahtuma, jossa rallia pääsee katsomaan parhailta paikoilta mm. buffet-illallisen ja stand-up esityksen ohessa.
Itse erikoiskokeelle ralliautot saapuvat klo 17 jälkeen, jolloin kuskeihin on mahdollista käydä tutustumassa ja autoja ihailemassa ennen kuin varsinainen erikoiskoe starttaa klo 17.30. Kilpailun maalijuhlallisuudet vietetään Metsämäen sisähallissa erikoiskokeen jälkeen.
Kilpailun reittikartta ja aikataulu ovat nähtävillä rallin verkkosivuilla jo nyt ja ippuja ralliin saa hankittua kätevästi vaikka heti Tiketin verkkokaupasta ja myyntipisteistä kautta maan. Lippukategorioita on aina erikoiskoelipusta rallipassiin ja VIP-lippuun. Myös kilpailijoiden ilmoittautuminen on avattu runsailla luokkavaihtoehdoilla yksi- tai kaksipäiväsesti ajettuna.
Näin seuraat Mad-Croc SM Rallia
WWW: https://www.saloturkuralli.fi/
REITTIKARTTA: https://www.saloturkuralli.fi/reitti/
LIPUT: https://www.saloturkuralli.fi/liput/
FACEBOOK: https://www.facebook.com/madcrocsmralli/?ref=bookmarks
INSTAGRAM: https://www.instagram.com/madcrocsmralli/
TWITTER: https://twitter.com/madcrocsmralli
Kuva: Taneli Niinimäki