Kristian Kiviniemi hakee jälleen paikkaa podiumilta
26.09.2019 / Jarno Saari
Tämän kauden viimeiset Ralli SM -sarjan pisteet ovat jaossa tulevana viikonloppuna, kun Salon ja Turun suunnalla ajetaan kaksipäiväinen päätöskisa. Panoksia lisää vielä se, että viimeisessä osakilpailussa palkintona on puolitoistakertaiset pisteet.
SM1-luokassa neljäntenä oleva Kristian Kiviniemi omaa vielä hyvät mahdollisuudet mitaleille. Kiviniemen tiimin tavoitteena oli tällä kaudella nousta mahdollisimman lähelle SM-sarjan huippua, jonka ovat miehittäneet kokeneet kuskit, moninkertaiset mestarit ja mitalistit.
- Vaiherikkaan kauden aikana olemme päässeet ajoittain pohja-aikavauhtiin ja parhaimmillaan on ajettu aivan kärjen tasolla. Siltä osin kauden tavoite on täyttynyt, kun kehitystä on tapahtunut ja eteenpäin ollaan menty, Kiviniemi arvioi.
Kaksi edellistä osakilpailua on päättynyt Kivinimen osalta palkintopallille kolmansien sijojen myötä. Kärkikolmikossa on parkanolaisen tähtäin myös tulevassa Mad-Croc SM Rallissa.
- Keskiviikkona ajettiin TGS Worldwide -tiimin kanssa ennakkotestit, ja kaikki sujui hyvin. Syksyinen keli on jo melko viileä, joten kisassa voi olla aika erilaiset olosuhteet kesäkauden kisoihin verrattuna, Kiviniemi totesi.
- Tarkoitus on lähteä heti alusta lähtien vetämään kovaa. Tavoitteena on pystyä parantamaan suoritusta edellisestä osakilpailusta. Saattaa olla, että perjantaina pimeällä ajaminen on isossa roolissa.
Kristian Kiviniemi ja kartanlukija Enni Mälkönen starttaavat SM Salo-Turku Ralliin numero 5 Skoda Fabian ovissa. Perjantai-iltana ajetaan kaksi erikoiskoetta nuotitusjakson jälkeen. Lauantain ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta. Mitalistit ovat selvillä klo 17.30 jälkeen.
1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio 2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna 4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku 5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola 6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti 7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki