Facebook Twitter Email Pinterest

Jere Pensas avaa Rovaniemellä uudistuneen rallin SM4-luokan

14.01.2020 / Pensas Racing / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarja käynnistyy tuttuun tapaan Arctic Lapland Rallyn eli kansankielellä Tunturirallin merkeissä Rovaniemellä viikon totuttua aiemmin, eli tulevana viikonloppuna.

Rallisprinteistä nuorten luokista alkaen kahdeksan mitalia kahminut laihialainen Jere Pensas (20) keskittyy tällä kaudella rallin SM-sarjan SM4 -luokan mitalijahtiin. Pensas lähtee tuntureiden kiertoon ensimmäistä kertaa. Kartturi Jouni Saarijärvelle Rovaniemen komennus on laatuaan kolmas. Kalustona on aiemmilta vuosilta tuttu V1600-luokan Renault Megane Coupe. 

- Kisa-autolla en ole ajanut metriäkään viime syksyn viimeisen rallisprintin jälkeen. Autoon tehdyt perusteelliset huollot veivät aikaa viime päiviin saakka. Toiseksi, eipä meidän kulmilla, kuran ja kuuran keskellä, olisi ajettavia teitä helposti löytynyt, joulukuulla varusmiespalveluksesta siviiliin siirtynyt jääkäri Pensas avasi.

- Jos kysymyksessä olisi kauden avaus rallisprintissä, voisi olla pupu pöksyissä lähtiessä kylmiltään kisaan. Nyt on kuitenkin edessä erikoiskoekilometrejä reilusti kahden normaalin SM-rallin verran. Perjantaina heti ensimmäinen pätkä on 24-kilometrinen. Torstain testipätkän vetojen jälkeen siellä pitää löytyä kisavauhti, jota voi tarvittaessa nostaa. 

Kymmenessä rallissa ennen Tunturirallia Pensaan kartturina toiminut Saarijärvi luottaa nuoren kuljettajan kykyihin ja asettaa tavoitteen kauden avaukseen ja koko rallin SM-sarjaan.

- Tunturiralli on raakasti tekniikkaa rasittava kilpailu, mutta jos selvitämme reitin ilman isompia ongelmia, niin olen vähän pettynyt, jos emme ole luokkamme kolmen joukossa. Ei ralleihin pidä lähteä ilman tavoitteita, Saarijärvi kirkastaa.

Rallin avauspäivän perjantain lenkki sisältää viisi erikoiskoetta, joille kertyy mittaa yhteensä yli 90 kilometriä. Rallin ratkaisut ajetaan lauantain viidellä kiirustaipaleella, joille tulee mittaa 114 kilometriä. 

Laihialaisparin startti Tunturirallissa numerolla 70 jää historiaan ensimmäisenä parina, joka on liikkeellä nykysäännön mukaan V1600 -luokan autoille tarkoitetussa kaksivetoisten autojen SM4-luokassa. Iso lähtönumero tuo Pensas Racingin miehistölle omat haasteensa. 

- Teiden kunto saattaa meidän lähtönumerolla olla ihan toista, kuin mitä se oli nuotittaessa. Se pitää ottaa huomioon, eikä kaikkiin paikkoihin voi vetää sokeasti nuotin mukaan. Pitää ajaa järki päässä ja näin Jere on tähänkin saakka toiminut. Miksi ei myös Tuntureilla, Saarijärvi järkeilee.

Pensas Racingin osallistuminen Tunturiralliin varmistui loppusyksystä, kun yhteistyökumppanit ja joukko uusia sponsoreita halusivat olla mukana heti SM-kauden avauksessa.

Kuva: JiiVee Korpela 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa