Facebook Twitter Email Pinterest

Röyhkiö starttaa Tunturiin uransa parhaista lähtökohdista

14.01.2020 / Jarno Saari

Aleksi Röyhkiö odottaa mielenkiinnolla perjantaina alkavaa Ralli SM -sarjan kilpailukautta. 19-vuotias kuljettaja on valmiina menestymään tiivisvauhtisessa SM3-luokassa.
 
Ylöjärveläinen Ford Fiesta -kuljettaja sijoittui viime kaudella sarjataulukossa neljänneksi. PR-Racingia edustava Röyhkiö pääsee nyt lähtemään huomattavasti paremmista asemista verrattuna 12 kuukautta sitten vallinneeseen tilanteeseen.
 
Silloin Röyhkiö Motorsport sai käyttöönsä M-Sportin valmistaman uuden ralliauton vasta juuri Arctic Rallin kynnyksellä, joten ennakkovalmisteluille ja testeille ei juuri jäänyt aikaa.
 
Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ovat nyt valmiina kauden avauskisaan ja he lähtevät nauttimaan hienosta Rovaniemen ympäristön rallikilpailusta.
 
- Jonkin aikaa on jo odoteltu kauden alkua, ja ihan mahtavalta tuntuu päästä ajamaan! Olemme valmistautuneet merkittävästi viime vuotta paremmin. On ajettu treeniä paljon enemmän ja nyt on keskitytty myös auton säätöihin, joiden kanssa on tehty isoja harppauksia eteenpäin, Röyhkiö vertaili.
 
- Olen aloittanut yhteistyön Kristian Sohlbergin kanssa rallivalmennuksen tiimoilta ja uusista näkemyksistä ja tuesta on ollut kovasti apua. Lähdetään tekemään heti alusta saakka parhaamme ja yrittämään kovaa tulosta, sillä kauden tähtäin on asetettu korkealle.
 
- Viime kaudella osakilpailuvoitto jäi pari kertaa tosi lähelle. Sen saavuttaminen voisi olla ensimmäinen tavoite alkavalle kaudelle, mutta pidetään jalat tiukasti maassa, Röyhkiö järkeilee.
 
Arctic Lapland Ralli alkaa perjantaina 17.1. ja kaksipäiväinen kilpailu päättyy lauantai-iltana Rovaniemen keskustaan. Kilpailussa ajetaan yhteensä 10 erikoiskoetta.
 
Kuva: Röyhkiö Motorsport 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa