Facebook Twitter Email Pinterest

Juho Koski-Lammilla edessään ensimmäinen Arctic Lapland Rally

15.01.2020 / Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Juho Koski-Lammi ja kartturinsa Samu Vaaleri matkaavat uransa ensimmäistä kertaa Rovaniemellä ajettavaan Tunturirallinakin tunnettuun Arctic Lapland Rallyyn. Myös ensikosketukset lumialustaan on ehditty suorittaa ennen Rallin SM-sarjan kauden avausta Fordin ohjaimissa.

Juho vietti kuusi päivää Flying Finn Academyn -leirillä Hyrynsalmella, jossa nuottitreeniä ja ajokilometrejä kertyi runsaasti. Koski-Lammi kertoo, että leirin jälkeen auton alustaan tehtiin vielä päivitystä. 

- Auton käyttäytyminen ei niin sanotusti istunut käteen, joten muutoksia täytyi tehdä. Nyt alustan pitäisi olla kohdallaan, kiitokset vielä Tuomo Turtiaiselle nopeasta palvelusta! 

Pohjoisen hankien välissä kaasuteltavan Tunturirallin SM3-luokassa kilpaileva jalasjärveläiskuljettaja lähtee kilpailuun odottavaisin mielin.

- Kärsivällisesti pyritään ajamaan kisa läpi, toki kärkikahinoissa. Torstain shakedownilta haetaan vielä tuntuma päivitettyyn alustaan ennen perjantaina alkavaa kisaa, tuumii Koski-Lammi edessä olevasta Tunturista.

Koski-Lammi kamppailee myös Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy -sarjan pisteistä. Sarjaan ovat oikeutettuja kaikki SM3-luokassa Ford Fiestalla kilpailevat kuljettajat. Sarjassa pisteet lasketaan Rallin SM-sarjan pistetaulukon mukaisesti.

Kuva: Koski-Lammi Motorsport

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa