Facebook Twitter Email Pinterest

Hautamäen hyvin alkaneen SM-avauksen pilasi ulosajo

20.01.2020 / Vesa Rauhala

Jo 17 kertaa rallin SM-sarjaan osallistunut Ville Hautamäki oli SM2-luokan yhdeksäs Rovaniemellä. Hautamäelle harvinainen ulosajo murensi mahdollisuudet taistella SM2-luokan voitosta, vaikka vauhti siihen riittikin.  

Viime kauden SM hopeamitalisti kaksikon Ville Hautamäki-Mika Juntunen tutustumisjakso Tunturiralliin sujui ongelmitta.

- Reitissä oli paljon tuttua ja jotain uutta. Vanhoja nuotteja emme kuitenkaan hyödyntäneet, vaan teimme uudet. Reitti oli hyvässä kunnossa ja olosuhteet talviset, kertoi 17 kertaa Tunturi ralliin osallistunut Järviseudun UA:ta edustava Hautamäki.

Perjantain viiden erikoiskokeen urakka alkoi Hautamäeltä ja Juntuselta luokan kakkostilalla vain 1,2 sekuntia pohja-ajasta. Mäntyvaaran raviradan ek:lle tuli luokan nopein kellotus. Alkuravistelu oli onnistunut, mutta kolmannella erikoiskokeella sattui harmittava ulosajo. Mitsubishi ei kärsinyt suurempia vaurioita, mutta aikaa hangessa nostotalkoissa meni noin 13 minuuttia.

- Paikka oli sellainen terävä nypyn ylitys ja menin vain siihen liian kovaa. Lennettiin ilmassa suoraan hankeen. Todella tyhmä virhe noin selvässä paikassa, mutta jos haluaa voittaa, niin pakko on yrittää, Hautamäki sanaili tilanteesta.

- Ja onhan edellisestä ulosajosta viisi vuotta, Hautamäki laski. Jatkoon pari pääsi ja neljännellä erikoiskokeella tuli pohja-aika ja seuraavalla kolmas tila.

Suunnitelma lauantaille muuttui ja tarkoitus oli testata auton säätöjä ja ajaa tietysti mahdollisimman hyviä erikoiskoe aikoja. Niitä tulikin, sillä Hautamäki ajoi kahdelle ek:lle pohja-ajan. Muut sijoitukset olivat toinen, kolmas ja neljäs. Maalissa sijoitus on SM2-luokan yhdeksäs.

- Lauantaina emme ajaneet enää hampaat irvessä, vaan keskityimme auton säätöjen testaamiseen. Siitä huolimatta pystyimme ajamaan erikoiskokeiden pohja-aikoja. Ennustettu lumisade tuli ja sitä tuli kohtuullisesti haastaen kilpailijat todella. Me kokeiltiin autoon eri säätöjä, joista on apua jatkossa. Varsinkin iskunvaimentajien kanssa mentiin hyvään suuntaan, Hautamäki tiivisti Arctic-rallin toisen kisapäivän.

- Tänäkin vuonna luokassa on kovasti vastusta, mutta olen luottavainen iskukykyymme jatkossakin, Hautamäki sanaili.

Hautamäki Motorsportista materiaalia myös facebookissa nimellä Hautamäki Motorsport.

SM-sarja jatkuu Mikkelissä helmikuun 7 ja 8 päivinä.

Kuva: Jussi Laitila

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa