Heikki Koski-Lammin sarja vaihtuu vielä kerran
Heikki Koski-Lammin sarja vaihtuu vielä kerran. Uuden Printsport Junior Cup rallisarjan innoittamana Koski-Lammi starttaa cupin avausosakilpailuun Mikkelissä helmikuun toisena viikonloppuna Rallin SM-sarjan SM3-luokassa. Näin F-Rallisarjan kiertäminen jää tältä vuodelta väliin.
Koski-Lammi ja kartturinsa Jarno Ottman kävivät kokeilemassa vauhtiaan Sonkajärvellä ajetussa harrasterallissa. Reissulle riitti tapahtumia – reilu puoli miljoonaa kilometriä uskollisesti palvellut nuottiauto väsähti matkalla Sonkajärvelle. Kiitos ralliystävien, matka jatkui laina-autolla ja nuotitus myös lainapelillä.
Jo ensimmäisellä EK:lla alkoivat vetoakseliongelmat ja pari päätti keskeyttää lopulta kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Mikkelissä Heikin vierelle istuu myöskin kokenut Kari Kallio. Kallio on ollut tuttu näky mm. Jesse Turusen kartanlukijana Rallin SM-sarjassa.
Sarjan vaihtoon vaikutti vahvasti Printsport Junior Cup rallisarjan tarjoama hieno palkinto, kun voittajalla on mahdollisuus päästä R5-auton rattiin.
- Cup tarjoaa houkuttelevan palkinnon ja tällaista tilaisuutta on odotettu. Nyt pitää satsata tähän. Pitää ajaa järki päässä ja muistaa, että ei ole pakko voittaa, kunhan muut cupin kilpailijat ovat takana, tuumii Heikki Koski-Lammi uudesta rallisarjasta ja luokanvaihdoksestaan.
Vetoakselivika on saatu jäljitettyä ja toivon mukaan puuttuva osa rikkoutuneen tilalle saadaan ajoissa. Tavoitteena on myös elvyttää nuottiauto kuntoon ennen Mikkeliä.
Kuva: Nuutti Kolehmainen