Facebook Twitter Email Pinterest

Ville Pynnönen uudella nuotilla Kokkolaan

28.07.2020 / Jani Seppälä / Pynnönen Racing tiedotus

Jyväskylän Urheiluautoilijoiden Ville Pynnönen starttaa Kokkola 400 Juhlaralliin Uuraisten Urheiluautoilijoiden Kari Kallio kartanlukijanaan numerolla 71.

TGS Worldwiden ilmoittamalla Skoda Fabia R5:lla SM1-luokassa SM-sarjaa kiertävä Pynnönen on kilpaillut viimeksi helmikuun viimeisenä päivänä Joensuun SM-rallissa. Kilpailutaukoa koronapandemian myötä on siis melko tarkalleen 5 kuukautta.

Kesäkaudelle uutta vauhtia ajoon on haettu numeronuotin vaihtamisesta verbaaliseen nuottiin.

- Playstation sukupolveen kuuluvana oli se numeronuotti noviisille rallia aloitellessa loogisen tuntuinen valinta. Nyt on verbaaliseen nuottiin totuteltu kesäkuussa treeneissä, sekä nuotitusharjoituksissa joita olemme tiiviisti suorittaneet. Kokkolaan lähdetään ihan puhtaasti opintomatkalle nuotin suhteen ja valmistavana testinä, kun kahta viikkoa myöhemmin ajettavana ohjelmassamme on Latviassa ajettava Rally Liepāja, joka on ensimmäinen kilpailuni ulkomailla, kertoo Pynnönen tulevasta ohjelmastaan.

Kokkolassa ajetaan erikoiskokeita 64 kilometriä, kolme erikoiskoetta ajetaan kahdesti, sekä yksi uusi aiemmin ajamaton ek kertaalleen, joten kaikkiaan kilpailussa ajetaan 7 ek:ta.

Monille kuljettajille Kokkola on rallikilpailun osalta ensivisiitti, nimittäin edellinen ralli Kokkolassa ajettiin 12 vuotta sitten, joten ainakaan aiempien vuosien nuoteista ei moni pääse hyötymään.

Kilpailun ollessa Historic Rally Trophyn osakilpailu, ovat nykyajan nelivetoautot verrattain isoilla numeroilla liikkeellä, ensimmäinen nykyauto starttaa matkaan numerolla 66.

Rallien jatkumisen lisäksi muitakin ilonaiheita

Ralliharrastuksen ohessa on Pynnönen pakertanut kolme vuotta Tampereen yliopistolla johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Koronan aiheutettua ralleihinkin hieman taukoa, valmistui Pynnönen kauppatieteiden maisteriksi, joita voidaan kutsua myös ekonomiksi.

- Vihdoinkin, jos itseltäni kysytään. Tarkoitus ei ole kuitenkaan alkaa harrastaa ekonomi-ajoa vaan lisätä vauhtia rallipoluilla entisestään. Opiskeluiden päätyttyä muutin takaisin Jyväskylään ja näin pääsemme nyt esimerkiksi nuottia harjoittelemaan paljon helpommin kuin että asuisimme eri paikkakunnilla kaukana toisistaan. Omaa ajamista tulee monasti melko tarkkaan analysoitua ja pilkottua, mutta laskettakoon se luonteenpiirteeksi eikä opituksi asiaksi.

Tarkkojen analysointien vastapainoksi on tuo kartanlukija Kari ”Gigi” Kallio keksinyt välillä kysellä että kuinkas olet siellä Tinderissä pärjännyt, onko tullut menestystä?

Sillä on tullut mukavasti pientä uhmaa ja kiukkua ajamiseen, huumorin kautta, keventää hyväntuulinen ekonomi Pynnönen aihetta, innokkaasti Kokkolan kilpailua odottaen. 

Pynnönen Racing somessa: 

FACEBOOK: https://www.facebook.com/PynnonenRacing 

INSTAGRAM: https://www.instagram.com/pynnonenracing/ 

Kuva: Merita Mäkinen

 

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa