Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Huttunen ajoi voittoon Lõuna-Eesti -rallissa

24.08.2020 / Jari Huttunen Racingin tiedotus

Sunnuntaina Virossa ajettu Lõuna-Eesti -ralli päättyi suomalaisittain voitokkaasti, kun Hyundai-kuljettaja Jari Huttunen nappasi rallista R5-luokan ykköstilan.

Viimeisellä erikoiskokeella kovan sekuntitaistelun itselleen kääntänyt Huttunen oli maalissa 3,3 sekuntia venäläistä tallitoveriaan Nikolay Gryazinia nopeampi. Luokkakolmoseksi ajoi Skoda-kuljettaja Eerik Pietarinen. Yleiskilpailussa Hyundai i 20 R5 -autolla kilpaillut Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka sijoittuivat seitsemänneksi. 

- Oli mukava päivä ja kohtuullisen hyvätasoinen kamppailu voitosta. Me ajoimme nousujohteisen kisan ja nyt tulos oli paras mahdollinen. Tiet olivat sellaisia kuin parin vuoden takaa muistinkin eli nopeita ja pinnaltaan liukkaita, niitä oli kiva ajaa, Huttunen kertoo.  

Reilun vuoden tauon jälkeen soraralleihin palannut Jari Huttunen aloitti kilpailun ajamalla luokassaan toiseksi nopeimman ajan. Hän jäi avauserikoiskokeella pohjat kellottaneesta Eerik Pietarisesta 2,6 sekuntia. R5-luokan kärki oli kilpailun ajan erittäin tasainen ja rallin puolivälissä Huttunen oli kolmantena vain 1,4 sekuntia kärkeen noussutta Gryazinia jäljessä. Viidennellä erikoiskokeella Huttunen valahti hetkeksi luokan neljänneksi, mutta hyökkäys kohti kärkeä alkoi heti seuraavalla pätkällä, jossa hän nousi takaisin toiselle sijalle. Loppukiri jatkui seitsemännellä erikoiskokeella, jossa hän kellotti rallin ensimmäisen pohja-aikansa ja kavensi eron Gryaziniin vain 1,1 sekuntiin ennen viimeistä erikoiskoetta.

- Huomasimme päivän aikana, että vauhtimme oli aina parempaa, kun erikoiskokeet ajettiin toista kertaa, joten viimeisellä lenkillä oli iskun paikka. Ajoimme kaksi viimeistä erikoiskoetta täysillä, mutta kuitenkin ilman riskejä. 

Rallin päätöserikoiskokeella Huttunen viimeisteli loppukirinsä komeimmalla mahdollisella tavalla napaten pohja-ajan ja nousten luokkavoittoon. 

- Totta kai arvostan tätä voittoa, vaikka päivän päätavoite olikin valmistautuminen Viron MM-ralliin. Osoittihan tämä ainakin sen, että kyllä me ihan jyvällä olemme soralla ajamisessa, vaikka edellisestä sorarallista onkin aikaa vierähtänyt. Matkaan mahtui yksi ajovirhe, kun sammutin auton kakkospätkän lähdössä, siinä meni arviolta 4-5 sekuntia, Huttunen kertoo. 

Kahden viikon kuluttua ajettavassa Viron MM-rallissa Jari Huttunen ja Mikko Lukka kilpailevat puolalaisen 2BRallyn Hyundai i20 R5 -autolla. 

- Tämä kisa toimi hyvänä valmistautumisena MM-ralliin ja tämän lisäksi ajamme vielä yhden testipäivän ennen sitä. Hyvillä mielin voi nyt valmistautua tulevaan.  

Lopputulokset, Lõuna-Eesti -ralli 2020, luokka EMV2 (R5-autot) top 10:
1 Jari Huttunen - Mikko Lukka, FIN, Hyundai i20 R5, 52:06,5
2 Nikolay Gryazin - Konstantin Aleksandrov, RUS, Hyundai i20 R5, +3,3
3 Eerik Pietarinen - Antti Linnaketo, FIN, Skoda Fabia R5 +11,0
4 Ole Christian Veiby - Jonas Andersson, NOR, Hyundai i20 R5 +13,5 
5 Teemu Asunmaa - Topi Luhtinen, FIN, Skoda Fabia Rally2 evo +26,9
6 Teemu Suninen - Jarmo Lehtinen, FIN, Ford Fiesta R5 +30,6
7 Georg Linnamäe - Volodymyr Korsia, EST, VW Polo GTI R5 +54,3
8  Gregoire Munster - Louis Louka, LUX, Hyundai i20 R5, +1:45,8
9 Priit Koik - Alari-Uku Heldna, EST, Ford Fiesta R5, +1:52,7
10 Raul Jeets - Andrus Toom, EST, Skoda Fabia Rally2 evo +1:53,1 

www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing

Kuva: 2BRally 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa