Facebook Twitter Email Pinterest

Aleksi Röyhkiö innokkaana hakemaan menestystä Kouvolan teiltä

04.09.2020 / Jarno Saari

Ralli SM -sarjan neljäs osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolan ympäristössä, josta Aleksi Röyhkiö lähtee hakemaan Ford Fiestalla SM3-luokan kärkipaikkaa.

Kouvolan osakilpailusta 20-vuotiaalla Röyhkiöllä on hyvät muistot, sillä kaksi vuotta sitten nuorukainen ylsi tässä kisassa ensimmäistä kertaa SM-tasolla podiumille.

- Meidän tiimissä on tehty paljon töitä kesän aikana, joten luottavaisena lähdetään jälleen Kouvolan vauhdikkaille teille, Röyhkiö
totesi.

- Eniten kehitystä on saatu aikaan nuotituksen kanssa. Nyt nuotti on sellaisella tasolla, että luottamus siihen on kohdallaan. Saimme tärkeitä vinkkejä ammattilaiskartturi Mikko Markkulalta, Röyhkiö kiitteli.

Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki ajavat vielä rallin oman shakedown-pätkän perjantaina iltapäivällä nuotitusjakson jälkeen.

Sarjapisteissä kolmantena oleva Röyhkiö omaa vielä mahdollisuudet jopa mestaruuteen saakka, vaikka toinen Ford Motorcraft -tiimin kuski Lauri Joona on pistetaulukossa vahvoilla.

Kouvolan SM O.K. Auto -ralli käynnistyy lauantaina klo 10. Päivän aikana ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 106 kilometriä. Maaliin ensimmäiset kilpailijat saapuvat noin klo 17.30.

Tulosseuranta:
http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html
SM-pisteet: https://bit.ly/32KPFOY 

Kuva: Jari Kohonen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa