Facebook Twitter Email Pinterest

Leevi Lassila hallitsi Nuorten SM-luokkaa - Jere Kaakinen yllätysvoittoon junioreissa

05.09.2020 / Ralli SM -tiedotus

Nuorten SM ja Rallin Suomen Juniorimestaruuspisteistä kamppailtiin Kouvolan liukkaissa olosuhteissa. Haasteelliset olosuhteet karsivat osanottajia kisan aikana runsaasti. 

Nuorten SM-sarjan kolmatta osakilpailua hallitsi lähes suvereenisti Citroen C2:ta käskyttänyt Leevi Lassila, joka tykitti pohja-ajan taululle neljällä erikoiskokeella kaikkiaan seitsemästä mahdollisesta. 

Ensimmäisellä erikoiskokeella Lassila otti vielä tukkaan 12 sekuntia, mutta seuraavilla vauhti oli omaa luokkaansa. Viimeisellä erikoiskokeella luokan toiseksi sijoittunut pistekärki Verneri Säisä kiri hieman, mutta joutui toteamaan Lassilan paremmakseen 13 sekunnin turvin. Kolmanneksi kilpailussa ajoi Konsta Saarinen, joka jäi 50 sekunnin päähän voittaja Lassilasta. 

Ennen Kouvolan osakilpailua Lassilalla oli takanaan keskeytys Mikkelistä ja 11. sija Joensuusta. 

- Aamulla oli hankalaa liukkauden takia, se vaikeutti hieman hommaa tänään. Mutta siitä kun päästiin yli niin homma sujui oikein mallikkaasti. Ihan mahtavat on fiilikset nyt. 

Kauden viimeiseen kisaan Lassila lähtee selvät tavoitteet mielessään. 

- Ei tässä voi asettaa enää mitään muuta tavoitetta kuin voitto. Pohjanmaa Ralli on vielä kotikisa niin siellä pitää pystyä parhaimpaan, Lassila päätti. 

RSJM-luokissa alle puolet autoista maaliin saakka

RSJM-luokissa nähtiin keskeytysten säväyttämä kilpailu, kun kaikkiaan luokan viidestätoista lähtijästä vain 7 ajoi maaliin. Parhaiten keskeytykset hyödynsi kauden ensimmäistä RSJM-osakilpailuaan ajanut Jere Kaakkinen, joka ennen kisan viimeistä erikoiskoetta oli vasta kolmannella sijalla. Kilpailua hallitsi suvereenisti kisan viidennelle erikoiskokeelle saakka sarjan pistekakkonen Juhani Männikkö.

Kisan kuudennella erikoiskokeella Männikkö joutui kuitenkin keskeyttämään ja toisena ajaneen Henri Taivalantin ongelmat nostivat Kaakisen lopulta kisan viimeisellä erikoiskokeella piikkipaikalle. Suorituksen arvoa nostaa Kaakiselle tuomittu 10 sekunnin aikarangaistus. Toiseksi kisassa ajoi Topi Kärki ja kolmanneksi sarjaa johtava Henri Taivalantti

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan jälleen Ralli SM -osakilpailun yhteydessä Seinäjoella, SM Pohjanmaa-Rallissa lauantaina 26.9. 

Tulokset

Nuorten SM
1. Leevi Lassila 59:55.3 
2. Verneri Säisä +13.0 
3. Konsta Saarinen +50.0 

RSJM 
1. Jere Kaakinen 1:00:19.5 
2. Topi Kärki +2.6
3. Henri Taivalantti +7.1

Katso kaikki tulokset täältä

Sarjan tulokset ja pisteet täällä

Kuva: Juho Kuusela

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa