Aleksi Röyhkiö: ”Saappaat jalassa kaaduttiin”
Ralli SM -sarjan neljäs osakilpailu Kouvolassa ei tuonut Aleksi Röyhkiölle kaivattua voittoa SM3-luokasta, vaan kilpailu päättyi johtoasemasta kuperkeikkaan viimeisellä erikoiskokeella.
Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki avasivat rallin komealla pohja-ajalla, mutta toisen EK:n jälkeen Ford Fiestalla kilpaileva kaksikko putosi toiseksi.
Sen jälkeen vauhti oli koko ajan kohdallaan ja erittäin tasainen kamppailu jatkui sarjajohtaja Lauri Joonan kanssa.
- Ajaminen on hyvällä tasolla ja nuotti toimii. Tosi kiva taistella kärkipaikasta, jutteli Röyhkiö huoltotauolla.
Tauon jälkeen ohjelmassa oli vielä kolme erikoiskoetta. Niistä kahdelle ensimmäiselle Röyhkiön autokunta kirjasi niukat pohja-ajat.
Ennen viimeistä pätkää hallussa oli 1,4 sekunnin johtoasema.
- Tehtiin Villen kanssa virheetöntä työtä vikalle pätkälle asti, mutta siellä kisa päättyi ulosajoon, Röyhkiö kertasi pettyneenä.
- Hain ajolinjaa vähän liian ulkoa kaksiosaiseen vasempaan. Ensimmäisessä perä lähti irti ja auto spinnaamaan. Siitä sitten keula osui sisäpenkkaan ja mentiin kevyesti katon kautta ympäri.
- Ei voi mitään, tämä kuuluu lajin luonteeseen. Vauhti oli todella hyvää, mutta nyt kaaduttiin saappaat jalassa. Onnittelut merkkikaveri Joonalle voitosta ja SM-tittelistä, Röyhkiö huikkasi lopuksi.
Kuva: Jarno Saari