Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen kavensi kakkossijalla eroa SM-sarjan kärkeen Kouvolassa

08.09.2020 / Toni Herrasen tiedotus, Taneli Niinimäki

SM4-luokassa kilpaileva Toni Herranen ja kartanlukija Sebastian Virtanen kävivät kovan kamppailun luokkavoitosta, kun rallin SM-kausi palasi pitkältä tauolta viikonloppuna Kouvolassa.

Vasta 16-vuotias nuorukainen avasi kilpailun tasaisesti. Aamupäivän lenkiltä irtosi yksi pohja-aika ja huoltoon tullessa luokan kakkossija.

- Ihan hyvin lähti käyntiin, oltiin hereillä heti aamusta. Ensimmäiset neljä pätkää sujui ilman isoja virheitä, Herranen kertasi.

Loppupäivän taktiikka oli huollon jälkeen selvä. Toiseen kertaan ajettavilla erikoiskokeilla lappu lattiassa jahtaamaan Niklas Heinon reilun kymmenen sekunnin johtoasemaa.

Takaa-ajo käynnistyi upeasti, kun iltapäivän ensimmäisen erikoiskokeen nopein aika kavensi eron ainoastaan neljään sekuntiin. Myös rallin kuudennella erikoiskokeella rytmi pysyi kasassa, mutta kilpailun johtopaikkaa pitänyt Heino vastasi Herrasen hyökkäykseen kovalla pohja-ajalla.

- En tiedä mistä se ero kutosella kasvoi Heinoon, kun tultiin aivan lappu lattiassa. Oltiin ihan varmoja Sebastianin kanssa, että nyt tulee pohjat, Herranen naurahtaa.

Vielä viimeisellä erikoiskokeella Herranen esitteli vauhtiaan ajamalla komeasti luokan nopeimman ajan. Sillä varmistui toinen sija sekä kauden kolmas podiumpaikka.

- Huollon jälkeen oma ajo kulki todella hyvin, varsinkin kutonen ja seiska tultiin kovaa. Täytyy olla tyytyväinen. Saatiin siinä mielessä hyvät SM-pisteetkin, kun Heino ei ole mukana mestaruustaistelussa. Nyt ei kärkeen ole enää paljon eroa, Herranen selvittää.

Flying Finn Academy valmennusohjelmaan kuuluvan Herrasen ensimmäinen kausi SM-sarjassa on sujunut nousujohteisesti. Mestaruuden kannalta kaikki on vielä auki, kun jäljellä on enää kauden päättävä Seinäjoen osakilpailu.

- On kyllä mennyt odotettua paremmin. Ei talvella voinut oikein odottaa mitään, kun edessä oli uusi sarja, uudet kilpailut sekä nuotista ajaminen. Kulkenut kyllä kokonaisuutena todella hyvin. Koitetaan vielä kiristää vähän loppuun ja napataan se kirkkain tuolta Pohjanmaalta. Voitto on ainoa tavoite, Herranen toteaa päättäväisenä.

SM-kausi siis huipentuu vajaan kolmen viikon kuluttua 25.-26. syyskuuta Seinäjoella SM Pohjanmaa Rallissa.

SM4-luokan lopputulokset SM O.K. Auto-rallissa:

1. Niklas Heino 57:47,6
2. Toni Herranen +6,4
3. Oskari Heikkinen +22,7
4. Jere Pensas +1:01,3
5. Kimi Hirvonen +1:11,3 

SM4-luokan pistetilanne 4/5 osakilpailun jälkeen:

1. Sami Korvola 74p
2. Toni Herranen 53p
3. Miko Kiminki 48p
4. Jere Pensas 46p
5. Petteri Jäppinen 39p

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa