Porvoon Autopalvelu vahvasti kiinni SM-hopeassa - Rallin mitalitaistelu ratkeaa lauantaina
Henkilökohtaisella puolella SM2-luokan kärkipaikkaa pitävä Ville Hautamäki on ollut tärkeä linkki myös siinä, että Porvoon Autopalvelu on heti ensimmäisellä kaudellaan tiimien mestaruuskilpailussa ottamassa mitalin. Mikä mitalin väri on, se ratkeaa tulevana viikonloppuna eteläpohjalaisilla teillä.
Perjantaina ajetaan kolme ja lauantaina kuusi erikoiskoetta. Siinä on pähkinänkuoressa rallin Suomenmestaruussarjan päätösosakilpailun käsikirjoitus.
– Lähimmälle erikoiskokeelle on matkaa kotoa nelisenkymmentä kilometriä, joten ihan hirveän aikaisin ei reitille tarvitse lähteä, torstaina lisävaloja kilpa-autoon asentanut Hautamäki kertoi.
– Keskiviikkona kävin ajamassa testiä pimeässä ja totesin, että siellä on niin perhanan pimeä. Lisää valoja on asennettava, Hautamäki naurahti.
Hautamäellä on hallussaan niukka kahden pisteen johto Jaro Kinnuseen, joka ”lainakuljettajana” kasvatti viime osakilpailussa ansiokkaasti Porvoon Autopalvelun pistepussia.
– Niin, meitä on kaikkiaan viisi kuljettajaa, joilla on mahdollisuus ja myös halu voittaa mestaruus. Mennään mitä päästään ja katsotaan sitten lauantaina, kuinka kävi. Kaikki mahdollinen on tehty, auto käyty perusteellisesti läpi ja testit ajettu, joten hyvällä fiiliksellä lähdetään, Hautamäki kuvaili.
SM3-luokassa mestaruus on jo ratkennut Lauri Joonan eduksi. Porvoon Autopalvelu -tiimin Sami Pajari hakee hopean lisäksi hyviä tiimipisteitä.
– Olisi hienoa, jos tiimimestaruuskilpailu saataisiin onnistumaan, Pajari hymyili.
– Käytännössä voitosta lähdetään ajamaan, mutta yhtään sen helpompaa se ei ole kuin aiemmissakaan osakilpailuissa. Kaiken pitää onnistua täydellisesti, Pajari pohti.
Pajarin taktiikka on hyvin samankaltainen kuin Hautamäenkin.
– Sillä asenteella lähdetään, että kaikki annetaan ja maalissa katsotaan, kuinka korkealle se riittää. Viime vuonna ajoin täällä urani ensimmäisen yleisen luokan SM-osakilpailuvoiton, joten siinä mielessä kilpailuun liittyy hyviä muistoja, Pajari sanoi.
Perjantain pimeällä ajettavat erikoiskokeet tuovat mielenkiintoisen lisämausteen päätöskisaan.
– Siellä tapahtuu jo varmasti ratkaisuja. Pienetkin asiat korostuvat, kun rallia ajetaan pimeällä, Pajari muistutti.
SM Pohjanmaa ralli starttaa perjantaina klo 19. Yötauolle kilpailijakaravaani saapuu n. klo 21 alkaen. Kilpailu jatkuu lauantaina klo 10. Pohjanmaa ralli ja samalla koko SM-rallikausi 2020 päättyy n. 17.30, kun ensimmäiset kilpailijat saapuvat maaliin.
Tuloksia voi seurata reaaliajassa sarjan sivuilla www.rallism.fi
SARJATILANNE 4/5 JÄLKEEN:
1. TGS Skoda Team 183
2. Porvoon Autopalvelu 149
3. Ford Motorcraft 142
4. TGS Worldwide 82
5. Printsport 53
Kuva: Taneli Niinimäki