Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Heikkilä ajoi Pohjanmaa-rallissa toiseksi varmistaen samalla SM-pronssin

26.09.2020 / Juho Koski / Mikko Heikkilä Racing -tiedotus

Mikko Heikkilä viimeisteli ensimmäisen täyden SM-kautensa R5-luokan autolla ajamalla toiseksi kauden päättävässä Pohjanmaa-rallissa.

Mikko Heikkilä (28) yhdessä kartanlukijansa Topi Luhtisen (26) kanssa ajoivat Pohjanmaa-rallin yleiskilpailussa toiselle sijalle. Eroa kilpailun voittaneeseen Teemu Asunmaahan oli maalissa 40,9 sekuntia. Kyseessä on Heikkilän kauden paras SM-sijoitus. 

Perjantain erikoiskokeet olivat haastavat ja liukkaat. Heikkilä saapui yötauolle kilpailun neljännellä sijalla. 

- No ihan ok, vaikka liukasta oli. Huomenna uusi päivä ja koitetaan parantaa, pitäisi huomenna saada ajettua tasaisemmin. Ei lähdetä hulluttelemaan, mutta ajetaan tarkemmin, Heikkilä kertasi perjantaina. 

Lauantain ensimmäisen kolmen erikoiskokeen jälkeen Heikkilä oli saanut kurottua eroa neljäntenä ajavaan Juha Saloon 31,1 sekuntia. Ajamisesta Heikkilä nautti täysin rinnoin eikä suurempia virheitä tehty. 

- Lindholm, Asunmaa ja Salo ajoivat kovaa, vaikka Saloa saatiinkin kiinni kunnolla EK6:lla. Hyvä vauhti on päällä. Muutama tiukka risteysjarrutus meni pitkäksi EK5:llä ja niissä menetettiin aikaa. On todella liukasta, mutta se on kaikille sama. Sen verran on nyt eroa, että ajellaan nautiskellen kausi loppuun. Keskitytään toki loppuun asti ettei hölmöillä, tarkkana pitää olla loppuun asti. Järkevää ajoa puristamatta, niin hyvä tulee. 

Erikoiskokeella seitsemän toisena yleiskilpailussa ajanut Emil Lindholm joutui keskeyttämään ulosajon seurauksena nostaen Heikkilän yleiskilpailussa toiseksi Asunmaan jälkeen. Heikkilä ajoi nautiskellen kauden viimeisen kilpailun maaliin sijoittuen toiseksi. 

- Tosi hyvät fiilikset, hauska päivä oli tänään. Toki kilpakumppaneilla oli hieman epäonnea, Salolla oli hieman harmia ja Emilillä myös mutta itse en tehnyt sen isompia virheitä. Olen kyllä todella tyytyväinen, Heikkilä myhäili. 

SM1-luokan toinen sija riitti varmistamaan SM-pronssimitalin. Heikkilän uran ensimmäinen SM1-mitali toimii kruunauksena loistavalle kaudelle uudella R5-luokan autolla. 

-Haluan kiittää isosti joka ikistä yhteistyökumppania kaudesta. Erityisesti haluan kiittää TGS-tiimiä, he ovat aina auttaneet minua ja auto on pelannut moitteetta. On pitkään ollut haaveissa ajaa koko SM-kausi R5-autolla ja nyt se toteutui ja vielä SM-mitalilla. Iso kiitos kaikille, Heikkilä kiitteli. 

SM-Mitalit jaettiin poikkeuksellisesti kilpailun maalissa kilpailun palkintojenjaon yhteydessä Hotelli Sorsanpesässä. 

 Seinäjoen SM-rallin SM1-luokan lopputulokset

1) Teemu Asunmaa 50.45,9
2) Mikko Heikkilä +40,9
3) Juha Salo +1.00,3
4) Aleksi Röyhkiö +1.33,0
5) Esa Ruotsalainen +2.17,7

SM1-luokan epäviralliset loppupisteet

1) Teemu Asunmaa 107,5p
2) Emil Lindholm 95p
3) Mikko Heikkilä 61p
4) Esa Ruotsalainen 51p
5) Juha Salo 49,5p 

 
Kuva: Merita Mäkinen
 
 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa