Facebook Twitter Email Pinterest

Jere Pensas punnersi SM-pronssille

29.09.2020 / Pensas Racing / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kauden finaalikisassa Seinäjoella elettiin jännittäviä hetkiä ennen kuin SM4 -luokan mitalistit saatiin selville. Laihialaispari Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi kurittivat Renault Meganea siihen malliin, että Pohjanmaa Rallista irtosi luokan kolmas sija. Se varmisti Pensas Racingin miehistölle luokan pronssimitalit.

Rallin avauspäivän urakkana oli kolme erikoiskoetta, jotka ajettiin perjantai-illan pimeydessä. Pohjanmaa Ralliin SM4 -luokan neljänneltä sijalta startanneet laihialaiset aloittivat heti mitalin metsästyksen ja olivat illan päätteeksi luokan kolmantena. Kärkikamppailuihin povatuista kilpailijoista osa menetti pelin jo perjantain pimeydessä.

- Lähdimme matkaan turhia varmistelematta. Mentiin niillä merkeillä mitä nuotti sanoi. Ykköspätkä osui tosi hyvin ja sieltä tuli pohja-aika. Muutamien risteyksien pieniä roikkumisia lukuun ottamatta, mitään kummempaa ei pätkillä sattunut, avasi illan lenkillä 2,4 sekuntia piikkipaikasta jäänyt Pensas.

Rallin ratkaisupäivänä ajettiin kuusi erikoiskoetta. Kolmella ensimmäisellä pätkällä Pensas ajoi yhden kakkostilan ja kaksi kolmatta tilaa. Sijoitus kesti luokan kolmantena. Seuraavalla kiirustaipaleella Pensaan pahin mitalin uhkaaja menetti reilusti aikaa ja luokan kolmas tila alkoi varmistua. 

- Kolmesta viimeisimmästä pätkästä kaksi oli toiseen kertaan ajettavia erikoiskokeita. Muutamissa paikoissa oli maakivien lisäksi paljon irtokiviä. Niiden kanssa piti olla tarkkana, etteivät renkaat särkyneet. Muuten tultiin ihan kilpavauhtia. Se on jo opittu, että himmailla ei kannata. Silloin pakkaa tulla virheitä, tai takaa tulee joku ja yllättää, järkeili kolmanneksi puristanut Pensas. 

Luokkavoittoon ajanut Toni Herranen saalisti SM4 -luokan hopeamitalin samalla pistemäärällä kuin kullan vienyt ja rallissa neljänneksi sijoittunut Sami Korvola. Pensaan kolmostila Pohjanmaa Rallista toi miehelle toiseksi korkeimmat SM-pisteet, koska kakkoseksi ajanut Aki Sahila ajoi luokassa kauden ensimmäisen kilpailunsa, eikä näin ollut oikeutettu SM-pisteisiin.

- Jos kauden pistää pakettiin niin miinuspuolelle menee Mikkelin osakilpailun keskeytys tekniseen vikaan. Se nollakisa tiesi, ettei loppukaudesta ollut varaa pisteiden menetykseen. Ennen kauden alkua tavoitteeksi asetettiin SM-mitali. Pronssimitali uudistuneesta SM4 -luokasta menee reilusti plussan puolella. Kilpailu luokan sisällä on kiristynyt kisa kisalta. On ollut positiivista huomata, että olemme pystyneet vastaamaan vauhtiin, pyöräytti Pensas itsensä ja kartturi Saarijärven puolesta.

Pohjamaa Rallin pyttyjen jaon yhteydessä jaettiin poikkeusoloista johtuen myös rallin SM-mitalit, jotka normaalioloissa on ripustettu kaulaan kilpailukauden jälkeen järjestetyssä AKK:n mitaligaalassa. Pensas Racing kilpaili koko kauden samalla miehityksellä. Jere Pensas sai kuljettajien pronssimitalin ja Jouni Saarijärvelle ojennettiin samaa väriä kakkoskuskin pestistä.

- On hienoa olla mukana tällaisessa tiimissä. Yhteistyö toimii jokaisella tasolla ja asiat tehdään niin kuin sovitaan. Tavoitteellisesta toiminnasta kertoo sekin kun tiimillä on monia yhteistyökumppaneita, jotka ovat olleet mukana useita vuosia. Mitaleita oli jaossa vain kaksi, mutta osa molemmista kuuluu kaikille niille, jotka ovat mahdollistaneet Pensas Racingin rallitoiminnan, kiteytti Saarijärvi kartturin penkiltä.

Rallin SM-sarjan SM4 -luokan mitalistit kaudella 2020

Kultaa: Sami Korvola – Anssi Vatilo
Hopeaa: Toni Herranen – Sebastian Virtanen
Pronssia: Jere Pensas – Jouni Saarijärvi

Kuva: Jarno Saari

 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa