Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Hokkala voitti Printsport Junior Cupin sekä Suomenmestaruus pronssia

07.10.2020 / Hokkala Racing tiedotus

Jyväskyläläisellä Henri Hokkalalla yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa oli syksyn kahteen viimeiseen SM osakilpailuun lähdettäessä kovat panokset. Himoittu R5-palkinto siinti silmissä ja taistelu SM-mitaleista oli äärimmäisen jännissä asetelmissa.

Syyskuun alussa Kouvolan SM osakilpailussa ajettu toinen sija ja sieltä saavutetut korkeimmat Cup-pisteet käytännössä varmistivat Cupin voiton ennen viimeistä ajettua osakilpailua. Samalla kuljettajakaksikko nousi kiinni SM hopea sijaan.

Kauden finaalissa Pohjanmaalla riitti dramatiikkaa. Hokkalan vaikeudet alkoivat jo kahta päivää aikaisemmin ajetuissa valotesteissä, jossa Peugeot 208 R2 auto kiepsahti nurin. Sen jälkeen Hokkala ja kartanlukija Pahkala viettivät tiiminsä kanssa kahta yötöntä yötä kilpurinsa ympärillä. Vaikka auto saatiin kuntoon niin silti SM Pohjanmaa rallin lähdössä ilmaantunut harmillinen tekninen vika johti keskeyttämiseen ja siten myös putoamiseen Ralli SM-sarjan hopeamitalilta pronssille. Silti PrintSport Junior Cup voitto lämmitti tikkakoskelaisen mieltä; Edessä odottaa 50 kilometrin mittainen testipäivä ja 100 erikoiskoekilometrin mittainen ralli R5-autolla sekä 10 000€ rahapalkinto ja 12kpl Michelin sorarallirengasta.

- Onhan tämä ollut poikkeuksellinen kausi, jonka eteen on saanut taistella ihan viimeiseen päivään saakka. Päätavoite täyttyi ja pystyttiin voittamaan aika merkittävä palkinto SM-mitalin kera. Printsportille ja kilpakumppaneille iso kiitos kuluneesta kaudesta ja tiukoista sekuntti kamppailuista sekä ennenkaikkea meidän taustajoukoille ja huollolle kovasta uurastuksesta lajin eteen, Hokkala kiittelee.

- Vaikka yleismaailmallinen tilanne näytti keväällä huonolta myös rallin osalta, silti onneksi loppuvuonna päästiin ajamaan muutama osakilpailu ja siten ratkaisemaan paremmuus. Paljon onnea Henri Hokkalalle, jota nyt odottaa arvokkaiden yhteistyökumppaneidemme tuella mahdollistettava R5-kilpailu ja iso tukku rallirahaa sekä myös komea pino Michelin kilparenkaita, PrintSportin toimitusjohtaja Eero Räikkönen kertoo.

- Tulemme myöhemmin järjestämään palkintojen jaon sekä bonuksena annamme kaikille Printsport Junior Cup -rallisarjaan osallistuneille mahdollisuuden testata R5-autoamme! Uskoisin, että kilpailijamme saivat sarjalta sen mitä lähtivät hakemaan ja vielä kun heinäkuussa he saivat viettää Fordin tehdaskuljettaja Esapekka Lapin ja kartanlukija Janne Fermin kanssa mediapäivän verran aikaa niin kaikin puolin meillä oli hieno kilpailukausi, Räikkönen jatkaa.

Top 5 lopputulokset PrintSport Junior Cup 2020: 4/4 osakilpailua:
Henri Hokkala, 64p
Roope Korhonen, 38p
Kalle Markkanen, 33p
Heikki Koski-Lammi, 21p
Juho Koski-Lammi, 21p
 


Seuraa Henri Hokkalan somea:
Instagram: instagram.com/hokkalaracing
Facebook: facebook.com/henrihokkalaracing
Youtube: youtube.com/hokkalaracing

Lähde: Printsport Racing tiedote/Jani Kekoni
Kuvat: ajokuva Toni Ollikainen, henkilökuva Riia Rantasalo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa