Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm: Kroatian MM-rallissa kännykkä avuksi

20.04.2021 / Marko Mäkinen / Emil Lindholmin tiedotus

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen starttaavat historian ensimmäiseen Kroatian MM-ralliin Toksport WRT:n sinivalkoisella Škoda Fabia R5 Evolla. Tuore sopimus käsittää ensimmäisessä vaiheessa Kroatian, Portugalin, Sardinian ja Viron MM-osakilpailut.
 

Suomalaiskaksikko aloittaa WRC3-luokassa MM-pisteiden metsästämisen ensi viikonloppuna Kroatian MM-rallissa, jossa kaksikko pääsee pitkästä aikaan ajamaan täyspitkän MM-rallin. 

- Meille MM-rallit ovat sään tai koronan takia olleet lyhennettyjä, mutta Kroatiassa pääsemme ajamaan normaalimäärän eli reilut 300 EK-kilometriä rallia. Odotan kisaa mielenkiinnolla.

- Omaa parasta lähdemme tekemään, kärkisijoista taistelemaan ja maalia kohti ajamaan. Uskon, että minulla on tässä luokassa jonkun näköinen mahdollisuus sijoittua, joten ajattelen sarjaa kokonaisuutena. Odotan itseltäni hyvää vauhtia ja järkevää ajoa ennen kaikkea, Lindholm summaa.

Toksport WRT:n ehdotuksesta Lindholm ja Korhonen kilpailevat WRC3-luokan MM-sarjassa Suomen lipun värisellä Škodalla.

- Tiimi ehdotti itse tätä, ja miksi ei? Suomen lipun värit sopivat meille aina ja ne näyttävät hyvältä.

Lindholm kertoo, että Kroatian MM-rallissa heille on autoyksilöstä lähtien kaikki uutta.

- Uusi auto, uusi tiimi, uusi ralli. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Olen katsellut järjestäjän toimittamia videoita tulevilta erikoiskokeilta. Pääosin kivan näköistä asfalttitiestöä ja aika paljon mutkien leikkauksia, joissa asfaltin pinta voi lähtöpaikallamme (24) olla maa-aineksesta jo aika sotkuinen. Toki se on WRC3-luokassa kaikille sama ja yhtä haastava.

WRC- ja WRC2-luokkien kuljettajat saavat etuautoryhmiltään kahteen kertaan ajetuilta erikoiskokeilta kelitietoa. WRC3-luokassa etuautojen käyttö on kielletty, joten käyttöön on otettava muut tavat.

- Vastaavat paikat pitää ennakoida nuotteihin, jotta toisella ajokerralla uskaltaa ajaa. Toki siirtymillä seuraamme WRC+ -palvelua kännykästä ja katsomme, miten edellä ajavat WRC-autot erikoiskokeista selviävät ja samalla näemme in-car-videoiden välityksellä tien kunnon. Tämä on yleinen käytäntö ja yksityiskuljettajille tärkeä työkalu. Ennen erikoiskoetta suurin osa kilpailijoista tiirailee kännyköitään ja toivoo, että kenttää riittää niin että netti pelaa, Lindholm hymyilee.

Kroatian MM-rallin keskuspaikka on Zagreb. Rallin kokonaispituus on 1 279,87 km. Reitti käsittää kaksikymmentä erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 300,32 km. Ralli käynnistyy perjantaiaamuna 23. huhtikuuta kello 8:46 Suomen aikaa. Ensimmäisen kilpailupäivän ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 99,82 km. Ralli jatkuu lauantaiaamuna klo 8:01. Ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 121,92 km. Rallin päätöspäivän sunnuntain ohjelmassa on neljä erikoiskoetta (78,58 km). 

Kilpailu päättyy 14,01 km mittaiselle Power Stage-erikoiskokeelle, jolle ensimmäisen kilpailija starttaa klo 14:18 Suomen aikaa. Power Stage -erikoiskokeelta on jaossa lisäpisteitä myös WRC3-luokan kuljettajille. 

Kuva: Toksport WRT

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa