Jooa Iivari sattumusten sumassa
25.06.2021 / Jani Seppälä / Jooa Iivarin tiedotus
Rallin Nuorten SM:n avauskilpailun talvella voittanut Korpilahden UA:n kaksikko Jooa Iivari - Mika Rampanen ovat ajautuneet kesäkauden koitettua varsinaiseen epäsuotuisien sattumusten sumaan.
Länsirannikon Rallissa auto kaatui voittotaistelun ollessa kuumimmillaan, ajokin osuttua oikaisuesteeseen, kärsi auton ohjautuvuus vaurioista eikä kääntynyt enää seuraavaan mutkaan.
Kolme viikkoa myöhemmin Pohjanmaa Rallista oli tavoite hakea vain ja ainoastaan voittoa. Kilpailu alkoikin perjantai-iltana mallikkaasti. Kaksikko lennätti Ford Fiestan upeaan pohja-aikaan.Sitten oli seuraavaan sattumuksen vuoro, auto sammui maali-at:lle eikä enää käynnistynyt.
Ajokista katosivat virrat totaalisesti, eikä vika ollut nopeasti paikallistettavissa.
-Kyllä auto toimi koko pätkän loistavasti, ja tultiin sen verran kun vaan Fiesta antoi myöden, kertaa Jooa kilpailun nopeaa päättymistä.
Huoltopäällikön virkaa hoitava Jussi-isä on myöskin yllätävän vian etsinnässä painiskellut kilpailun jälkeen useita iltoja.
-Mystistä on, joku totaalinen blackout on iskenyt kun ajonestokin on hukannut avaintiedon, kertoo Jussi.
Kahden keskeytyksen myötä IIvari-Rampanen kaksikon mestaruushaaveet ovat käyneet ohueksi ja pelkästään omissa käsissä se ei enää ole.
-Eipä siinä SM-sarjassa enään mitään tavoitteita ole, täytyy vaan ajella läpi ja nauttia tiestöistä.
Treeniä on tarkoitus ajaa paljon ja ajetaan sarja loppuun, kertoo Jooa.
Kysymykseen siitä, kumpi syö miestä enemmän, oma virhe vai tekninen vika, on Jooalla selvä mielipide.
-Molemmat syö yhtä paljon miestä, mutta kyllähän siitä teknisestä viasta toipuu helpommin, kun ei tarvitse peiliin katsoa, naurahtaa Jooa.
Juniorien ja Nuorten SM-sarja jatkuu 28.08. Keravaa keskuspaikkanaan pitävällä Askolan Granit -rallilla.
Kuva: Roni Nyholm