Facebook Twitter Email Pinterest

Pajari positiivisena kohti Viron MM-rallia

13.07.2021 / Sami Pajarin tiedotus / Jani Seppälä

JWRC-luokassa toisena oleva suomalaisduo Sami Pajari - Marko Salminen starttaa Tarton ja Otepään maisemissa ajettavaan Viron MM-ralliin hyvistä asemista. Kauden avauksessa Kroatiassa kaksikko ajoi kuudenneksi ulosajon jälkeen, mutta erikoiskokeiden pohja-ajat nostivat kaksikon kolmanneksi pisteissä ennen Portugalin osakilpailua. Portugalissa kaksikko ajoi teknisten vaikeuksien jälkeen toiseksi. Kokonaisuutena Pajarin alkukausi on sujunut vauhdillisesti hyvin ja kärkisijoitukset ovat tavoitteena myös Virossa. 

Ajotuntumaa Pajari on pitänyt yllä ajamalla rallin EM-pisteistä ERC-sarjassa, jossa tuloksena on kahdesta ensimmäisestä kisasta ERC3 Junior-luokan 1. ja 2. sijat. Kilpailutuntuma soralle ja Ford Fiesta Rally4-ajokkiin on siis kunnossa. Molemmissa kilpailuissa tiestö on ollut verrattain kovavauhtista soratietä, jota Rally Estoniakin tarjoaa runsain mitoin. 

Kaikkiaan kilpailussa ajetaan 24 erikoiskoetta joilla mittaa on 314 kilometriä. Torstaina ajetaan shakedownin lisäksi lyhyt yleisöerikoiskoe, perjantaina ohjelmassa on 8 erikoiskoetta, lauantaina 9 ja sunnuntainakin vielä 6 erikoiskoetta.

Nuotituksen alkaessa tiistaina Pajari-Salminen kaksikko oli rennolla fiiliksellä liikkeellä.

- Ensimmäinen MM-ralli missä pääsen hyödyntämään osittain vanhoja nuottejani pohjana. Pari erikoiskoetta on täysin samoja kuin viime vuonna, osaan on alkuun tai loppuun tullut uutta. Toki mukana on ihan uuttakin. Vauhdikkaat hyvät kisat täällä aina on ja yleisöhän on suorastaan fanaattista, joten tunnelmaa varmasti tulee riittämään, kertoo Pajari.

Kuten ralleissa niin monesti, sää on aina kiinnostava tekijä ja niin tälläkin kertaa. 

- Loppuviikoksi on luvattu yli 30 asteen lämpötiloja, joten kyllä renkaat, kalusto ja miehistöt ovat kovilla, vaikka kovavauhtisesta kilpailusta puhutaankin, aprikoi kartanlukija Salminen loppuviikon säätä.

Sarjan taso tänäkin vuonna on äärimmäisen kova, eikä ilmaisia sekunteja ole kenellekään tarjolla. Oletuksena kaksikolla on, että kovavauhtisella tiestöllä kukaan ei karkaa selkeästi muilta vaan sekunneista kamppaillaan aivan kilpailun loppuun asti ja pohja-aikoja varmaan onnistuu useampi kuljettaja ajamaan. 

- Viime vuonna osuttiin betoniseen oikaisuesteeseen joka vaurioitti ohjausta, sen kanssa kamppailtiin sitten muutama pätkä ja loppukisa koitettiin ajaa eroa kärkeen kiinni. Sarjan johdossa ajava Sesks vei voiton silloin vajaalla 15 sekunnilla. Tänä vuonna täytyy muutamassa mutkassa ajaa pari-kolme senttiä ulompaa linjaa, tuumailee Pajari. 

Aikataulu: https://www.ewrc-results.com/timetable/68114-rally-estonia-2021/

Sami Pajari verkossa: 

WWW: https://www.samipajari.com/ 

Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial 

Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/ 

Twitter: https://twitter.com/samipajari 

Kuva: Rallypixels 

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 86 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 85 pistettä NHD (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 79 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 63 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Ville Mannisenmäki 43 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa