Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen starttaa kilpailun nuorimpana uransa toiseen MM-ralliin - "On hienoja erikoiskokeita"

15.07.2021 / Taneli Niinimäki

17-vuotias rallilupaus Toni Herranen starttaa uransa toiseen, mutta ensimmäiseen ulkomailla ajettavaan MM-ralliin. Debyytti tapahtui vuoden alussa Rovaniemellä, nyt edessä on Viron MM-ralli, joka ajetaan Tarton ja Otepään ympäristössä.

Herrasella ja kartanlukija Sebastian Virtasella on edessään melkolailla uusi haaste, sillä Baltian vauhdikkaista ja kapeista teistä kaksikolla on kokemusta ainoastaan viime kesänä Liettuassa ajetusta Rally Žemaitijasta. 

Seinäjoella viime kuussa ajetun SM Pohjanmaa Rallin jälkeen Herranen on pitänyt pientä ajotaukoa, mutta auto käytiin tietenkin testaamassa ennen Viron reissua. Itse ralliin valmistautuminen on hoidettu lähinnä incar-videoita katsellessa.

- Viime lauantaina käytiin vähän ajamassa testiä Hyvinkäällä. Oikeastaan testattiin vain, että auto pelaa ja saatiin vähän ranteita auki. Videoita on kyllä kelattu erikoiskokeilta jo ennen nuotitusjaksoa, Herranen sanoo.

Nuotitus sujui tiistaina ja keskiviikkona helteistä huolimatta hienosti. Pätkät ovat vauhdikkaita, mutta samalla myös teknisiä.

- On hienoja erikoiskokeita, kyllä mä tykkään. Aika kapeaa, mutta nopeaa tietä. Hyppyjä on myös paljon, mutta tarkkana saa olla, on aika teräviä.

Herranen kilpailee viikonloppuna Estonian Junior Challenge -sarjassa, jossa jaetaan viikonlopun aikana kahden osakilpailun pisteet. Ensimmäinen osakilpailu käsittää torstain ja perjantain erikoiskokeet, toinen osakilpailu ajetaan lauantaina. Sarjasta Herranen lähtee tavoittelemaan totta kai täyttä pistepottia, mutta myös MM-sarjassa ajettavan JWRC-luokan kuljettajia lähdetään haastamaan etuvetoisten luokassa.

- Ennen en ole näitä MM-sarjaa kiertäviä ulkomaalaisia kavereita vastaan ajanut, mutta nyt näkee hyvin vauhdin, kun on luokan kovimmat kaverit vastassa ja kaikilla samanlaiset autot. Mutta Estonian Junior Challengesta lähdetään hakemaan ehdottomasti voittoja, Herranen lataa.

Rally Estonia käynnistyy torstaina illalla klo 20:38 Tarton yleisöerikoiskokeella. Tätä ennen on kuitenkin ohjelmassa shakedown, joka ajetaan torstaiaamuna klo 9:01 alkaen. 

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 86 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 85 pistettä NHD (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 79 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 63 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Ville Mannisenmäki 43 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa